Ilmoittauduin Kaeden kanssa agilityn alkeiskurssille, ja tänään oli ensimmäinen kerta. Kurssilla harjoiteltiin hyppyä, putkea ja A-estettä näin alkuun, yhteensä koiria on kurssilla kuusi, mikä on ihan sopiva määrä, ehdittiin kivasti tekemään eikä ollut pelkkää odottelua.
Hyppyesteen Kaede yritti ensin kiertää. Kouluttajan mielestä Kaedea epäilytti este, minusta se näytti vain siltä, että Kaede ei olisi viitsinyt hypätä, ja yritti, josko makupalan saisi helpommin vain kiertämällä esteen ympäri. :D Kuitenkin ihan parin toiston jälkeen hyppy alkoi sujua jo arkielämästä tutulla "hopp"-käskyllä, tosin paras palkka vaikutti olevan esteen toisella puolella oleva cavalier, eikä suinkaan minulla olevat namit...
Putkeenkaan Kaede ei ensin olisi halunnut mennä, mutta nopeasti sekin muuttui kivaksi, ja Kaede juoksi reippaasti putken läpi. Sekä putkella että hyppyesteellä käytettiin myös namialustaa, ja yllättäen Kaede tajusi namialustan kerrasta, ja kun namialusta oli odottamassa esteen toisella puolella, Kaede meni suoraan sinne. En olisi uskonut.
Lopuksi harjoiteltin A-estettä, sellaisella matalalla versiolla. Ensin sitäkin piti yrittää kiertää, mutta saatiin ihan onnistuneita suorituksia tästäkin, Kaede eteni rauhallisesti esteen yli, eikä kiirehtinyt. Alastulossa jäin hetkeksi syöttämään nameja Kaedelle, ennen kuin vapautin sen ja matka jatkui.
Kaede oli tosi reipas ja yhteistyönhaluinen. Se malttoi odottaa enimmäkseen hiljaa, ja kun se oma vuoro sitten tuli, niin keskittyminen oli tosi hienoa. Ensi kerralla täytyy muistaa ottaa lelu mukaan, niin voi palkata lelullakin. Ainoa mikä itseä vaan kovasti häiritsee, on hihna, ja toivonkin, että olisi mahdollista treenata ilman hihnaa, koska en tosiaan tiedä mihin sen laittaisin, kun vauhtia tulee yhtään enempi, ja se remmi sotkeutuu koiran jalkoihin ja ties mitä. No onneksi jo nyt ekalla kerralla sai jättää remmin pois välillä. Tuskin maltan odottaa seuraavaa kertaa!
Täältä ikuisuuteen
1 viikko sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti