maanantai 31. toukokuuta 2010

Turvallisesti autossa

- eli näin Tomo matkustaa Suzuki Vitaran tavaratilassa. Autosta on otettu katto pois kuvaamisen helpottamiseksi.


Mennäänpä sisään autoon ja katsotaan, miltä tavaratila näyttää. Siellä on huopia pehmikkeeksi, jotka on työnnetty syrjään kuvausten tieltä. Siellä on myös turvavyön kiinnitysosa, josta nähdään alla lähikuva. Sekä kaksi kuormalenkkiä, joiden vedonkestävyys on n. 1000 kg. Kuormalenkit on kumpainenkin kiinnitetty kahdella 6mm pultilla auton lattian läpi. Lattian alla (siis ei näy kuvassa :D) on kummankin lenkin alla suurehko prikka. Prikka/aluslevy on olennainen osa systeemin kestävyyttä, koska se varmistaa kolaritilanteessa sen, että pultit pysyvät paikallaan.

Tässä vähän tarkempi kuva turvavyöstä ja kuormalenkeistä.


Vielä erikoislähikuva yhdestä kuormalenkistä.


Tyytyväinen matkustaja valjaissaan!


Vielä kuva ylhäältäpäin, jossa näkyy koira, valjaat, turvavyöosa ja kuormalenkki. Valjaat ja turvavyöosa ovat samaa sarjaa, merkkiä Allsafe. Ne on tilattu Kulkukoira.comista.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Helppo koira

Käyn paljon koirafoorumeilla. Foorumeilla ihmiset kirjoittavat koiristaan, ja yleensä foorumit ovat myös paikkoja, joissa monet kysyvät apua erilaisiin ongelmiin koiriensa kanssa. Minäkin olen tähän joskus sortunut. Ja sitäkin useammin vastannut ihmisille heidän kysyessään apua. Ehkä siitä on ollut apua, ehkä ei. Ainakin olen yrittänyt :D

Kun luen niistä ongelmista, mitä ihmisillä on koiriensa kanssa, en voi kuin huokaista helpotuksesta. Vaikka olen varmasti aikaisemmin kirjoittanut, että Tomo on kovaluonteinen ja vahva, eikä mikään naapurin Musti, joka toimii kenen kanssa tahansa, missä vain ja milloin vain, niin noita foorumeja lueskellessa mieleeni hiipii ajatus, että Tomo on loppujen lopuksi helppo koira. Se ei ole pentuaikojen jälkeen koskaan purrut niin, että olisi sattunut. Minulla ei ikinä ole ollut sellainen olo, että koira karkaa käsistä, ja joudun pitämään kaikin voimin kiinni. Tomo ei ole ikinä yksinollessaan laittanut kämppää täyteen kaaokseen. Lyhyesti; minulla on aina ollut sellainen olo, että tilanne on (lähes) hallussa. En ole ikinä vaipunut epätoivoon ja alkanut ajatella, etten pärjää, että on haettava apua. Olen aina pärjännyt tavallisella kaulapannalla ja hihnalla. En ole joutunut turvautumaan kikkakolmosiin. Ohitukset on saatu kuntoon nameilla, terävä kielto on auttanut, kun Tomo on tehnyt jotain epäsopivaa.

Ehkä vuosikaudet hevosten kanssa ovat opettaneet jotain. Ehkä sen, että aina ei vaan voi voittaa; joskus tilanne riistäytyy hallinnasta, eikä se ole maailmanloppu. Korjataan se, mitä voidaan, ja ollaan seuraavalla kerralla varautuneita. Senkin, että useimmat tilanteet pysyvät hanskassa, kun vaan uskoo itseensä, eikä tee kärpäsestä härkästä. Ja ehkä myös sen, että tilanne ei aina ole niin paha, miltä se näyttää. Hevonen on iso eläin, joka panikoituessaan näyttää tosi hurjalta, ja on paljon vaarallisempi, kuin koira vastaavassa tilanteessa. Talutin kerran talliin hevosta, joka rynnisti oviaukosta, ennen kuin sain oven kokonaan auki. Hevonen ei mahtunutkaan välistä, ja sen takajalat jäivät oven väliin jumiin. Hevonen oli tietenkin vauhkona. Sen takajalat eivät osuneet maahan, eikä se päässyt liikkumaan mihinkään suuntaan. Minä olin tämän vauhkon hevosen kanssa tilassa, jonka arvioitu koko on 2 x 3 metriä. En voinut tehdä muuta, kuin rauhoitella hevosta (ja itseäni). Puhuin sille, ja silittelin sen päätä, ja se rauhoittui sen verran, että oli ns. "tolkuissaan", eikä enää ollut vaaraa, että se esim. rynnistää päälleni ja liiskaa minut paniikissaan seinään. Hetki kului, ja hevonen riuhtaisi jalkansa vapaaksi. Minä olin ihan varma, että hevonen mursi jalkansa ja pitää lopettaa siihen paikkaan. Mutta, ison metelin ja kovan paniikin tuloksena oli muutama pieni naarmu jalkaan. Kyseinen hevonen työskenteli seuraavana päivänä normaalisti. Tarinalla ei ole opetusta, paitsi ehkä se, että vaarallisen ja hurjan näköinen tilanne voi oikeasti olla aika harmiton.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Muutto

Viikon päästä meillä on sitten Tomon kanssa edessä muutto kerrostaloon. Saa nähdä, mitä Tomo tuumaa omakotitalon jälkeen kerrostalon äänistä. Niinä kertoina, kun olemme olleet kyläilemässä kerrostalossa asuvien tuttujen ja sukulaisten luona, Tomo on ainakin käyttäytynyt hyvin, eikä ole haukkunut rappukäytävän ääniä, joten toivoa sopii, että uudessa asunnossa menee hyvin.

Odotan jo innolla muuttoa, toivottavasti uudessa ympäristössä on yhtä kivat lenkkimaastot kuin nykyisessä asuinpaikassa. Ainakin sieltä on vähän lyhyempi matka Porvooseen vanhempieni luokse, ja siellä varmaan käymmekin entiseen malliin metsässä juoksemassa. Siis Tomo juoksee. :D

Uusi asuntohan on siis yksiö, toisin kuin nykyinen, joten Tomolla tulee olemaan pääsy koko asuntoon, kun ei sitä voi mitenkään rajata. Toivoa sopii, ettei se keksi alkaa availla keittiön kaappeja tai mitään vastaavaa, jos hermostuu uudessa asunnossa yksin ollessaan. Toisaalta se on ollut vieraissa paikoissa ennenkin yksin ihan ilman mitään tuhoamista.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Kesä ja kuvia

Kesä tuli! Tomo on saanut viettää aikaa pihalla, mikä onkin väsyttänyt sen tehokkaasti. Ohessa muutama kuva valppaasta ja niin kovin tehokkaasta vahtikoirasta, joka kyllä haukkuu tutut, mutta vieraita ei! :D


Valpas vahtikoira pitää tunkeilijat loitolla...?


Ympäristön tarkkailu ottaa voimille!


Melkein 11 kk seisoo vapaasti



Dalmatiankoira on älykäs ja oppivainen koira...?

tiistai 18. toukokuuta 2010

Hymyä huuleen!

Tomo on alkanut hymyillä, kun tutut ihmiset tulevat kotiin. Aluksi se hymyili vain ihan pienen hetken kerrallaan, mutta tänään se irvisteli jo pidempään, kun tulin kaupasta kotiin. Tomon emäkin hymyilee, ihanaa, että se on periytynyt myös Tomolle. Vielä en ole saanut ikuistettua tätä kameralla, mutta ehkä sekin päivä tulee vielä ;)

maanantai 17. toukokuuta 2010

Yhden ihmisen koira

Tomo on selvästi yhden ihmisen koira. Olen ennenkin huomannut, että se ei oikein kunnioita muita ihmisiä, mutta minua kyllä uskoo (useimmiten) ja käyttäytyy kanssani paljon paremmin kuin muiden kanssa. En tiedä, onko "vika" koulutuksessa, vai onko Tomo vain luonteeltaan sellainen, että sen kunnioitus täytyy ansaita. Veikkaisin hieman kumpaakin. Tomon ollessa pienempi, en oikein vielä käsittänyt, millaisesta koirasta on kyse, enkä suoraan sanottuna kertonut sille tarpeeksi selvästi, mikä on kiellettyä ja mikä ei, koskien esim. vieraiden ihmisten kohtaamista. Jos Tomo olisi luonteeltaan epäsosiaalisempi, se saattaisi olla vieras-aggressiivinen, mutta koska se rakastaa kaikkia ihmisiä yli kaiken, se on vain äärimmäisen riehakas.

Tomo on myös älykäs koira, ja se käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen, jos huomaa, että sen kanssa toimiva ihminen ei kykene pitämään kuria. Esimerkiksi hihnäkäytös on totaalisen erilaista, jos Tomoa taluttaa minä tai vaikka äitini. Minun kanssani se ei vedä, vaan kulkee vierelläni hihna löysällä, tähän ainakin pyritään, ja suurimman osan ajasta näin tapahtuu. Äidilläni taas Tomo vetää jonkin verran. Tämä kertoo siitä, että jos Tomo pääsee kerran tekemään kiellettyjä asioita jonkun ihmisen kanssa, se tekee niitä aina. Kaikkien ihmisten kanssa se ei kuitenkaan vedä, enkä tiedä mistä tämä johtuu. Kaverini käytti Tomon kerran lenkillä, ja kehui hienoa hihnakäytöstä ;o Ehkä se sitten vain tosiaan huomaa, kenen kanssa "voi" vetää ja kenen kanssa ei.

Jotta tällaiset asiat olisi saanut ehkäistyä, minun olisi alusta alken täytynyt tehdä asiat eri tavalla. Panostaa hallintaan ilman hihnaa, lähteä liikkeelle kokonaan toisella tavalla kuin nyt, kenties naksutinkoulutuksen (/operantin ehdollitamisen, koen naksuttimen itsessään lähinnä taas yhdeksi ylimääräiseksi tavaraksi kädessä) kautta. Rakentaa motivaatiota ruoalle - kaikki ruoka koulutuksen yhteydessä, jolloin ruoka ei olisi itsestäänselvyys, vaan koira saisi ansaita ruokansa, ja jos homma ei toimi, jää ilman ruokaa. Vaikka toisia rotuja sanotaan "miellyttämisenhaluisemmiksi" kuin toisia, olen sitä mieltä, että (melkein) minkä tahansa koiran saa motivoitua toimimaan, kun on oikeat keinot käytössä.

Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä, onhan Tomo vielä nuori koira. Ehkä meillä puhaltaakin koulutuksen suhteen uudet tuulet. Aikaisemmin en ollut yhtä kiinnostunut koiran koulutuksesta, mutta siihenkin näköjään on tarvetta, joten täytyy ottaa selvää asioista ja kokeilla, mikä toimii. Ihan kuin ruokinnankin kanssa. Jos yksi asia ei toimi, täytyy ottaa selvää, mitä vaihtoehtoja on, ja kokeilla niitä.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Pieni varoituksen sana

Ihan vain vinkkinä. Minullehan tätä ei sattunut, kaverilta kuulin... ;)

Jos teillä on koira, ja pidätte sitä ulkona narussa, ja sattuisitte heittämään koiralle pallon tai kepin tai ihan mitä vaan, niin kannattaa olla tarkkana. Koska koira juoksee tietysti innoissaan em. esineen perässä, se ei ehkä heti huomaa, jos naru kiristyy. Se saattaa havahtua vasta omistajan huutoon. Joten tarkastakaapa ennen kuin heitätte sen esineen, ettei naru ole esim. kiertynyt ihmisen jalkojen ympärille tai jotain vastaavaa. Seurauksena voi olla kirvelevät palojäljet nilkoissa, mikä olisi sangen ikävää.

Ihan vain varoituksen sana siis.

Helppoa ja mukavaa

Koiran kanssa matkustaminen on helppoa ja mukavaa. Junamatkamme Kokkolaan sujui erinomaisesti, juna oli vain puoli tuntia myöhässä, ja Tomo käyttäytyi esimerkillisesti koko matkan ajan. Suurimman osan ajasta se lepäili. Samassa vaunussa oli myös kissa, joka oli Tomon mielestä tosi jännä ja mielenkiintoinen.

Mummolassa kävimme hiekkakuopalla juoksemassa, tapasimme paljon sukulaisia, ja enimmän aikaa Tomo käyttäytyi hienosti. Kesä tuli, ja kuumuuden uuvuttamina emme tehneet kovin pitkiä lenkkejä. Sain houkuteltua Tomon veteenkin - mahaa myöten, kepin perässä. Kyllä se joku päivä menee vielä uimaankin, vaikkei siitä vesipelastuskoiraa ehkä tulekaan.




Paluumatka oli koiran kanssa lähes yhtä helppo ja mukava kuin tulomatkakin. Ensin saimme tietää, että juna oli peruttu, ja odotimme kaksi tuntia korvaavan bussiyhteyden lähtöä Seinäjoelle. Bussissa oli mukavaa ja viileää, ja Tomo nukkui ja minä luin pääsykokeisiin. Seinäjoelle saimme odotella pari tuntia lisää, jotta myöhästynyt Pendolino saapuisi. Mikäs siinä odotellessa polttavassa auringonpaahteessa, mukavaa kuin mikä! Odotellessa tapasimme tuttujakin, ja Tomo riehaantui.

Pääsimme sentään junaan, emmekä olleet Helsingissä kuin kolme tuntia aikataulusta myöhässä, nälkäisinä ja väsyneinä. Olisihan sitä voinut käydä syömässä Seinäjoella junaa odotellessa, mutta koska koiria ei saa viedä ravintoloihin, en päässyt syömään VR:n laskuun. Harmi.

Kuten sanottu, helppoa ja mukavaa. Koirasta ei koitunut mitään ongelmia, sitä on helppo kuljettaa mukana ja se käyttäytyi hienosti koko matkan ajan. Matkustaminen junalla sen sijaan... Siitä voi olla montaa mieltä, ehkä ensi kerralla kokeilemmekin maakuntamatkailua autolla.



Poseerausta mummolassa!

maanantai 10. toukokuuta 2010

Pellavansiemenrouhe

Kokeilin antaa Tomolle ruoan mukana pellavansiemenrouhetta, tasapainottamaan vatsan toimintaa, joka on taas vähän heitellyt suuntaan jos toiseenkin. Vaikutuksen huomasi heti - iltalenkillä jätökset olivat tasalaatuisia. Löysyyttä oli vähän, seuraavalla kerralla kokeilen antaa pellavaa hieman vähemmän.

Nytkin annoin todella vähän, kuivana 1,5 teelusikkaa. Se toki turpoaa vedessä melkoisesti. Täytynee vähentää määrä vaikka puolikkaaseen teelusikkaan kuivana, ja katsoa, tapahtuuko muutosta! Määrä on syytä pitää pienenä.

Suosittelen kokeilemaan pellavansiemenrouhetta suolisto-ongelmiin. Sen käyttöä koiran ruokinnassa on tutkittu kovin vähän, mutta löysin muutaman linkin googlettamalla. Pellavansiemenrouhetta syöttäessä on syytä muistaa turvottaa se runsaassa vedessä. Kiehuvassa vedessä turpoaa nopeaan, n. 5-10 minuuttia, jonka jälkeen sen voi sekoittaa koiran ruokaan. Meillä ainakin maistuvuus oli erinomainen, vaikka hieman epäilytti. Koira nuoli kipponsa puhtaaksi.

Peräänkuulutetaan positiivisuutta!


Kevät tulee sateesta huolimatta ja valon mukana lisääntyy energia, jaksaminen ja hyväntuulisuus. Nyt on siis hyvä aika peräänkuuluttaa positiivisuutta. Ihan liian usein kuulee ihmisten sanovan sellaisia asioita, kuten "ei se toimi kuitenkaan" tai "mikään ei auta". Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole olla saarna, koska saarnaamisesta ei pidä kukaan. Haluan vain kertoa, kuinka minä olen saavuttanut parempia tuloksia jo pelkästään olemalla positiivinen ja ajattelemalla, että kaikki menee mahtavasti.

Koska omat ajatuksemme vaikuttavat suoraan mielentilaamme, toimintaamme ja olemukseemme, ja sitä kautta koiriimme, on ensiarvoisen tärkeää ajatella positiivisesti. Itse olen huomannut valtavaa edistystä ihan kaikessa, kun olen vaihtanut asenteen astetta valoisampaan. Sen huomaa heti, Tomo tottelee ja kuuntelee paljon paremmin, kun kutsun sitä iloisesti ja kannustan esim. ohituksissa koko ajan. Jos taas ajattelen, että no nyt se rähinä taas alkoi, tai epäröin vähääkään, niin se on melkein varmaa, että ei suju hyvin.

Ei tietenkään ole helppoa vaihtaa asennetta positiiviseksi, jos kaikki on jossain tilanteessa aina mennyt pieleen. Yrittäminen kuitenkin kannattaa, ja kun saa yhdenkin onnistuneen kokemuksen, on tuhat kertaa helpompaa jatkaa siitä ylöspäin.

Tomon kanssa on muutenkin ensiarvoisen tärkeää olla hyvin positiivinen ja käyttää positiivisia vahvisteita. Koska se on kova luonteeltaan, mutta toisaalta herkkis, toimii positiivinen vahviste halutusta toiminnasta kaikkein parhaiten. Elikkä siis palkkaa, paljon ja usein! Huomaa heti, mitä taitoja on harjoiteltu yksinomaan palkkauksen voimin, ja missä taas käytetty pakotteita. Luoksetulo ja irtipäästäminen ovat meillä tosi hyvin hallussa, ja kappas vain, niihin olen siinä mielessä panostanut, että olen pyrkinyt olemaan aina iloinen kun kutsun koiraa tai otan siltä jonkun tavaran. Odottaminen taas ("pysähdy ja seiso paikallasi kunnes saat taas luvan liikkua") ei suju ollenkaan niin hyvin, koska mikäli Tomo lähtee liian aikaisin liikkeelle, seuraa nykäys hihnasta. Alunperinkin olisi pitänyt opettaa koko käsky eri tavalla, koska vapaana ollessaan Tomo ei tottele ko. käskyä ollenkaan. Lähtee huitelemaan milloin huvittaa. Syykin lienee selvä.

Noh, nyt eksyin jo harhateille. Hyvää kevättä ihmisille, ja tsemppiä kaikille ongelmien kanssa painiville. :peukku: Mekin kaivetaan se positiivisuus esiin, kun lähdetään keskiviikkona junalla Kokkolaan!

lauantai 1. toukokuuta 2010

Kiipeilyä ja lumihepuleita

Kävimme tänään Tomon kanssa kiipeilemässä mäkiä. Tai no Tomo kiipesi ja minä jäin puoleenväliin :D Hauskaa oli jälleen kerran, sen jälkeen Tomo onkin lepäillyt melkein koko ajan.

Lumet ovat sulaneet melkein kokonaan varjoisimmistakin paikoista, eikä Tomo pääse enää lempipuuhaansa: juoksemaan lumessa. Se rakastaa juosta lumessa, pellolla oli vielä viime viikkoon asti melko iso alue lumen peitossa, ja Tomo juoksi tarkoituksella sinne ja hepuloi sitten lumessa.

Metsässä treenataan joka kerta luoksetuloa, ja se sujuukin todella hyvin. Tänään harjoittelimme myös lähellä pysymistä ja kertailimme istumista. Vielä ei varmaan uskalla huokaista helpotuksesta, mutta vaikuttaa siltä, että Tomon pahin uhmaikä alkaa mennä ohi. Se on nykyään todella yhteistyönhaluinen ja reagoi melkein välittömästi nimeensä tai käskyihin.

Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että ehkä nykyään vaadin siltä enemmän, ja toisaalta myös luotan siihen, että se tottelee, tai ainakin reagoi jotenkin. Olen ennenkin peräänkuuluttanut luottamusta eläimeen, tarkoittaen siis, että sille pitää antaa mahdollisuus. Jos lähtee jo ajatuksesta, että "ei se kuitenkaan kuuntele/toimi/tottele/reagoi", niin ei silloin varmasti kuuntele/toimi/tottele/reagoikaan!

Ruokahalu sen sijaan ei ole muuttunut mihinkään. Herkut kelpasivat kyllä metsässä, mutta kunnon ruoka ei maistu lainkaan. Nyrpisteli vaan nenäänsä... Viime päivinä koko ruokinta on muutenkin ollut yhtä pelleilyä...