torstai 29. joulukuuta 2011

Poseerausta











Kuvien © Matti Sulanto

maanantai 26. joulukuuta 2011

Jollei jouluna ole lunta...?

Ei saatu lunta tänä jouluna, eikä kyllä ollut oikein joulumieltäkään. Toisaalta, joulun merkitys minulle on muutenkin vähäinen, joten menetys ei ollut suuren suuri. Pian on uusi vuosi, ja toivottavasti se on tätä vuotta parempi. Tuntuu, että tähän vuoteen on mahtunut surua ja murhetta aivan yllin kyllin, joskaan omalle kohdalleni ei, mutta muiden menetyksistä luettuani alkaa melkeinpä kauhulla odottaa, koska sattuu jotain omalle kohdalle. Mutta kulunutta vuotta muistellaan enemmän uudenvuoden päivityksessä sitten.

Joulu meni "tavallisesti". Koirat saivat lahjaksi Nina Ottosonin Dog Pyramid -aktivointilelut, ja niistä riittikin riemua! Ohessa video Tomosta uuden lelunsa kanssa, ja vähän kookospähkinääkin.





Joulupäivänä kävimme metsälenkillä koirien kanssa, ja ilma oli sen verran viileä, että sain tilaisuuden testata Tomolle alennusmyynnistä ostamaani Hurtan manttelia. Taki näytti pelittävän hyvin, siihen hintaan niin sanotusti hintansa arvoinen ostos! Metsälenkin jälkeen koirat olivat onnellisen väsyneitä, eivätkä riehuneet kovin pahasti vaikka oli vieraitakin paikalla. Alla kuvia metsälenkiltä, maisemat ovat todella talviset kuten näkyy...











torstai 15. joulukuuta 2011

Talven odotusta

Pimeys ja märkyys on päässyt valloilleen. Ei näy lunta, eikä pakkasta, vaan rapa lentää ja taivaalta tulee pelkkää vettä. Minä en tapaa säästä valittaa ihan hirveän paljon, mutta tämä ankeus on kyllä jo jotain aivan sanoinkuvaamatonta. Lyhyenkin ulkoilun jälkeen jopa minun lyhytkarvaiset koirani ovat rapaisia, ja niiden tassut joutuu kuivaamaan sisälle tullessa. Alkaapa tuo sade ja märkä käydä näköjään koirienkin hermoille, kun tänään aamulenkillä Kaede kieltäytyi tekemästä tarpeitaan, vaikka selvästi oli hätä. Neiti kyykistyi jo pissalle, mutta päätti kuitenkin, ettei sittenkään.

Joulutunnelmissakaan ei oikein olla, vaikka ripustin sentään jouluvalot ikkunaan, ja jopa yhden joulukoristeenkin olen laittanut roikkumaan asuntooni. :'D Harkitsin myös ostavani koirille kulkuskaulurit, mutta tulin järkiini ja päätin olla ostamatta, vaikka ne ovatkin aika söpöt. Sen sijaan jotain puruluita ja leluja nuo varmaan saavat jouluksi.



maanantai 12. joulukuuta 2011

Video

torstai 8. joulukuuta 2011

Ensilumi!

Elossa ollaan, vaikka viime päivityksestä on kulunut ihan luvattoman pitkä aika!

Ensilumi satoi vihdoin, onpas ihanaa kun on edes vähän valoisampaa. Toivottavasti tämä lumi nyt pysyisikin maassa. Kivasti on lumi maassa vappuun asti... Eiku? :D

Joku lapsi oli ensilumen kunniaksi tehnyt lumiukon. Tomo olisi halunnut syödä sen porkkananenän, ja Kaeden mielestä koko ukko oli aivan järkyttävän pelottava, ja sitä piti haukkua turvallisesti remminmitan päästä.

Koirat ovat päässeet taas käymään tallilla mukanani, ja Kaedekin alkaa tottua hevosiin. Siitä tulee varmaan vielä hyvä kaveri Napin kanssa, tänään Kaede tuli jo itse haistelemaan Nappia eikä perääntynyt haukkuen, jos Nappi liikahti, vaan nuo jopa haistelivatkin vähän toisiaan. Jotenkin liikuttavaa katsoa kahden eri eläimen kommunikaatiota, odotan innolla mitä tästä vielä kehittyy.