perjantai 31. joulukuuta 2010

Hyvää uutta vuotta 2011!



Jo on mennyt mennyt vuosi,
menköhön tämäkin vuosi,
muien vuosien mukahan,
muien päivien perästä!
Laulelkaamme, soitelkaamme!
Tehkäme iloinen ilta!
- Kanteletar I: 111

Toivotan siis kaikille blogin lukijoille onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta 2011! Ohessa lyhyt katsaus menneseen vuoteen kuvien ja tekstin kera:

Tammikuussa 2010 Tomo alkoi aikuistua, sille tuli murkkuikä, koirapuistoissa käyminen loppui siihen. Kuvassa Tomo on 7kk, ja kuva on Malmin koirapuistosta, joka oli tuolloin naapurissamme, ja siksi kävimme siellä silloin tällöin.


Helmikuussa hankin Tomolle ensimmäisen mittatilauspannan (ja sillä tiellä sitä ollaan vieläkin ^^; ) ja vietimme aikaa Porvoossa vanhempieni luona. Alemman kuvan on ottanut Matti Sulanto.


Maaliskuussa koin valaistumisen, ja siitä lähtien olen pyrkinyt juoksuttamaan Tomoa aina silloin tällöin vapaana metsässä. Ylempi kuva on Husön metsistä, joka oli pitkään ainoa vapaanajuoksutuspaikkamme, kunnes löysin Porvoon ja Söderkullan metsät. Alemmassa kuvassa on Tomo lempipuuhassaan edellisessä asunnossa; se tarkkaili kadullakulkijoita ikkunasta, istui sängylläni noin monet kerrat.

Huhtikuussa oli vielä vähän lunta maassa, vaikka suurin osa oli jo sulanut pois. Tämä kuva Porvoon metsistä, Tomo löysi varjoisasta paikasta vielä lumen peitossa olevan alueen ja hepuloi siinä.

Tuli kevät, kesä, kuvassa Tomo on 11 kk, entisen asuntoni portailla, lieassa, ettei se karkaisi ohikulkijoiden luokse. Pihaa ei ollut aidattu. Tuo päivä oli erityisen lämmin ja mukava, teimme ystäväni kanssa käsitöitä pihalla ja koetimme pitää Tomon erossa naposteltavista.






Kesällä alkoivat puhaltaa muutoksen tuulet elämässämme, muutimme uuteen asuntoon, jonka lenkkipoluilta ensimmäinen kuva. Kävimme kesällä myös mummoni luona, sieltä toinen kuva. Kesällä oli kilpitalkoot Söderkullassa, vierailimme Mustassa Hevosessa (viimeinen kuva) veneellä, oli Saltvik, jonka ajan Tomo oli hoidossa vanhemmillani.. Tietenkään unohtamatta sitä, että kesäkuussa Tomo täytti vuoden, ja minä 19 vuotta. Kesällä innostuimme myös treenaamaan enemmän, ja kesä oli muutenkin hyvää ja aktiivista aikaa.




Sitten tuli syksy... Syksyllä aloitin ammattikorkeakoulun, aloimme käydä Tomon kanssa viehetreeneissä ja tottiksessa. Alkusyksy oli hyvää aikaa sekin, olimme kovin aktiivisia. Syksy jäi kuitenkin kovin lyhyeksi, koska talvi tuli niin äkkiä.. Loppusyksystä, loka/marraskuulta minulla ei juurikaan ole kuvia, enkä oikein muista mitä teimme Tomon kanssa silloin. Emme mitään erikoista varmaankaan...

Sitten tuli loppusyksy ja talvi marraskuussa, ja ulkokuvia on edelleenkin kovin vähän, koska on niin kovin pimeää. Jossain vaiheessa loppusyksystä tai alkutalvesta kasvoin aikuiseksi myöskin, ja ehkä sen myötä, että Kaede tuli taloon, vaikka varmasti muutkin asiat vaikuttivat siihen. Lokakuusta alkaen syksy oli sekä raskas henkisesti, että aivan valtavan ihana, mutta olen hyvin onnellinen, että syksy on mennyt ohi. Hermoja raastava se oli kaikesta huolimatta, sekä minulle että Tomolle. Kesän jälkeen elämänmuutokset ovat jatkuneet, enkä tunnu saavuttavan mitään pysyvää.


Sitten taloon tuli Kaede, pieni prinsessani, rääpäle se oli aluksi, mutta on reipastunut ja kasvanut todella paljon. Muistan kun kävin katsomassa pentuja kasvattajalla, silloin oli sankka sumu, ja olin hyvin väsynyt ajomatkan jälkeen, ja olin hyvin onnellinen, että silloin en ollut yksin, vaan joku muu tarjoutui viemään Tomon iltalenkille. Kaeden kotiuduttua olin ensimmäiset päivät kovin väsynyt, mutta nyt arki on sujunut hyvin jo pidemmän aikaa, ja olen tyytyväinen meidän kolmihenkiseen perheeseemme. Alun vaikeuksien jälkeen Tomo ja Kaede tulevat erinomaisesti toimeen.


Ja viimeisessä kuvassa Kaede, 12 viikkoa, pikku prinsessani poseeraa pihassa, naama lumessa, koska se on juuri etsinyt nappuloita lumihangesta. Vielä kerran, hyvää uutta vuotta 2011 kaikille! Postauksen ensimmäisen kuvan otin tänään päivällä ikkunan läpi, kun valo oli niin kaunis.

Miksi meillä on kiire?

Ihmisillä on usein kiire. Olen jo jonkun aikaa ihmetellyt mielessäni miksi näin on? Miksi meillä on kiire? Missä on ihmisten kärsivällisyys? Olin tänään kaupungilla, eikä minulla ollut kiire mihinkään. Yleensä minulla ei ole kiire, mutta silti etenen reippaasti, ja hidastelijat (niin autolla kuin kävellen) ärsyttävät minua tahtomattani. Tänään pysähdyin hetkeksi hengittämään. Olin suorittanut kaikki ostokset, jonottanut pitkään neljässä eri kaupassa (vaikka olisin selinnyt käymällä vain kahdessa), kun ihmiset ostavat tolkuttomia määriä elintarvikkeita, koska kuvittelevat ruoan loppuvan, kun on uusivuosi.

Kävelin junaradan ylikulkutunnelissa, ja pysähdyin hetkeksi, ajatukseni oli kaivaa lompakosta kolikko, ja antaa se kahdelle miehelle, jotka soittivat viulua. Mutta sitten minä pysähdyin siihen ihmisvilinään, ja kuuntelin hetken aikaa heidän soittoaan. Katselin kun ihmiset kiiruhtivat ohi, kiireessä. Katsoin autoilijoita, katsoin kun joku juoksi junaan. Kaikilla on kiire, ikään kuin vanhasta tottumuksesta, eikä kukaan pysähdy miettimään, onko niin todella, onko pakko ehtiä juuri siihen junaan, onko pakko ehtiä juuri sen auton edelle, tai siihen lyhimpään kassajonoon.

Itseasiassa kritisoin useinkin jatkuvaa kiirettä. Peräänkuulutan kärsivällisyyttä, koska asiat hyvin harvoin ovat kiinni viidestä minuutista, tai edes puolesta tunnista. En pidä itseäni minään malliesimerkkinä, vaikka uskon, että minulla on paljon enemmän kärsivällisyyttä kuin keskivertosuomalaisella, jos tahdon. Sitä minä taas etsin tänään itsestäni, kun tulin kotiin ja huomasin puolet kompostiämpärin sisällöstä pitkin asuntoni lattiaa. Kaede oli hieman askarrellut, jatkossa täytyy muistaa ottaa pyyhkeet pois roikkumasta keittiön kaapinovesta.

Kärsivällisyyttä tarvitaan myös lenkkeillessä. Tai ei oikeastaan kärsivällisyyttä, vaan enemmänkin sitä, ettei ole kiire. Sellaista rauhallisuutta. Monesti meinaan hermostua, kun Tomo haluaa haistella jokaisen pissan reitin varrelta, eikä pääse etenemään sitä reipasta vauhtia mitä "kuuluisi". Toisinaan taas mietin, että miksi pitikään lenkkeillä sitä reipasta vauhtia, koska se ei varmasti ole mielekästä koiralle, kun koko ajan vedetään remmistä, eikä omistajalle, joka stressaa kun ei mennä reipasta vauhtia eteenpäin. Toivon, että miettisin asiaa paljon useammin, silloin lenkkeilykin voisi olla mukavampaa.

Tomolla on hämmästyttävä kyky saada minut hermostumaan, ja sen suhteen kärsivällisyyteni on hävettävän lyhyt, vaikka minulla on toisten asioiden suhteen todella pitkä pinna. Kaikesta huolimatta voisin siis tehdä yhden uudenvuodenlupauksen, ja se on: yritän olla hermostumatta Tomoon turhaan. Mutta toisaalta Tomo on kovin anteeksiantavainen, ja joskus minusta tuntuu, että se melkeinpä ymmärtää, että hermostuin turhasta, eikä siksi välitä siitä. Jos Tomo olisi ihminen, se tekisi minut hulluksi käytöksellään, mutta koirana se on juuri täydellinen tällaisena.

Ei tässä postauksessa tunnu olevan pointtia. Blogi myös hieman laajentaa aihepiiriään yksinomaan Tomosta ja Kaedesta hieman laajempaan elämän pohdintaan, kuitenkin koetan sisällyttää teksteihin vähintään "koiranäkökulman", jotta tämä pysyisi koirablogina, eikä muuttuisi yleiseksi kaikenlaista käsitteleväksi blogiksi.

torstai 30. joulukuuta 2010

Minun koirani, kaikesta huolimatta


Olen sanonut Tomosta kaikenlaista, en aina kovin hyvää, olen lukemattomat kerrat menettänyt hermoni sen temppuiluun, tottelemattomuuteen, remmirähjäykseen... Olen manannut sen alimpaan helvettiin sen tehtyä pienenä tuhoja yksin ollessaan, olen ollut valmis ripustamaan sen hihnastaan puunoksaan kun se ei ole kuunnellut minua ulkona tai olisin mielelläni joskus antanut hihnan ensimmäiselle vastaantulijalle ja sanonut "pidä hyvänäsi".

Toisinaan kaikki tuo menettää merkityksensä, ja muistan taas, miksi joskus sanoin Tomoa elämäni koiraksi, ja luonnehdin sen sopivan luonteeltaan minulle täydellisesti. Toisinaan sillä ei ole mitään väliä, että se räyhää remmissä, edelleen aina silloin tällöin, kiskoo kaikkien hajujen perään ulkona, eikä sitä kiinnosta kuunnella minua kun kutsun sitä hihnalenkillä. Ei silläkään ole väliä, että se hyppii kun tulen kotiin, eikä sillä, että se ei tosiaan ole mikään maailman tasapainoisin koira psyykeltään, eikä silläkään, etteivät useimmat ihmiset luullakseni pidä siitä kovinkaan paljon.

Se kuitenkin toimii kuin minun ajatus, ja sen käytös heijastuu suoraan minun käytöksestäni. Sitä ei voi huijata, en voi teeskennellä olevani iloinen jos en ole. Tomo huomaa sen todellisen mielentilan aina, ja toimii sen mukaan. Kun minä olen masentunut, sekin on, ja silloin se menee nurkkaan, eikä suostu tulemaan pois. Enkä voi huijata sitä. Ainoastaan yhdelle ihmiselle olen koskaan sanonut ääneen, että olen harkinnut etsiväni Tomolle uuden kodin joskus. Olen miettinyt, olisiko sen parempi jossain muualla. Mutta kyse ei oikeastaan ole siitä, vaan siitä, että Tomo on tavallaan osa minua.

Ei varmasti ollut sattumaa, että valitsin juuri Tomon, niiden seitsemän muun samanoloisen joukosta. Kun joskus tuntuu, ettei ole enää mitään, minkä vuoksi jatkaa, niin silloin on jotenkin kovin helpottavaa mennä Tomon kanssa pitkälle kävelylle, ja tuntea se paine hihnan toisessa päässä, keskittyä niihin ohituksiin ja todella tietää, että se koira on siinä. Tomo ei ole helppo koira, mutta vastapainoksi se on sellainen koira, jonka kanssa todella tietää elävänsä, ja joka myös vaatii sitä, että sen kanssa eletään.

Kaede on ihana koira, kaikin puolin helppo ja vaivaton. Sen kanssa elämä on helppoa, se kulkee mukana kuin varjo, on kovin kunnollinen, tottelevainen ja mukava. Mutta vaikka se on juuri sellainen koira, mitä Tomosta toivoin, ja kun Tomosta ei sellaista tullut, niin Kaedesta tuli, niin silti, juuri sen vuoksi siitä ei koskaan voi tulla samanlaista sielun toista puoliskoa kuin Tomosta. Vaikka Kaede onkin todella tärkeä ja rakas koira minulle myös. Sen kanssa ei kuitenkaan tunne elävänsä, se ei nostata samanlaisia tunteita kuin Tomo.

Vaikka olen joskus miettinyt, onko Tomo sittenkään minulle oikea koira, että olisiko parempi tarjota sille koti jostain muualta, niin kaiken jälkeen olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että Tomo on minun koirani sanojen kaikissa merkityksissä. Sen todella kuuluu olla minun koirani, niin on tarkoitettu, ja juuri nyt vain sillä on merkitystä, että voin ottaa minun remmiräyhäävän, narttujen pissoja lipittävän, höyrypääkoirani mukaan lenkille, ja kerrankin arvostaa sitä, että minulla on koira, joka ei vain kulje varjona perässäni, vaan yrittää vetää minua perässään. Sanojen kaikissa merkityksissä.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Innostusta

Pitkän hiljaiselon jälkeen alkaa pikkuhiljaa palata innostus kaikenlaisiin koirajuttuihin. Harrastukset on nyt talvitauolla, mutta noin muuten on oikein kiva puuhastella kaikkea. Tänäänkin on melkein koko päivä vierähtänyt koirien kanssa touhutessa.

Ensin kävimme Kaeden kanssa eläinkaupassa, tarkoituksena hankkia kunnolliset valjaat. Taas kerran tuli todettua, ei kannata ostaa halpaa. Hankin Kaedelle säädettävät valjaat Murren Murkinan alennuskorista, maksoivat huimat 6 euroa, enkä yhtään ihmettele miksi ne olivat alennusmyynnissä. Ne olivat kertakaikkiaan kummallisen malliset, vaikka säätövaraa oli melkein joka remmissä, en silti saanut niitä Kaedelle sopiviksi. Niinpä tänään pakkasin pennun autoon ja ajoimme ensin Murren Murkinaan, jossa sovitettiin kaikki valjasmallit läpi, mutta sopivia ei oikein löytynyt. Jatkoimme matkaa 4petsiin, josta matkaan tarttuivat TopCanisin yksinkertaiset valjaat heijastimilla, jotka ovat oikein hyvät Kaedelle.

Kotiin tultua lepäiltiin hetki, ja sitten lähdin Tomon kanssa ihan kahdestaan lenkille. Tomo olisi kyllä kovasti halunnut jäädä sisälle, kun jätin Kaedelle yksinolon ajaksi aktivointipallon ja röhkivän possun... Mutta lenkki sujui yllättävän hyvin, kylmähän siellä oli, mutta mentiin reipasta tahtia ja oli kivaa. Johan siinä sitten koko päivä menikin mukavasti.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Tavoitteita vuodelle 2011

Pian on uusi vuosi, ja tokihan uudelle vuodelle pitää asettaa tavoitteita. Koska uudenvuodenlupauksia ei kuitenkaan kukaan koskaan pidä, niin en lupaa mitään. :D

1) Saada ohitukset sujumaan vielä paremmin.
- Viime vuoden lopussa ohitusongelmia ei vielä ollut, ne alkoivat tammikuussa. Pian niiden kanssa on siis painittu vuosi. Tavoitteena olisi saada molemmat koirat ohittamaan muut löysällä remmillä hiljaa ilman mitään namihoukutteluja.

2) Kaeden kanssa pentukurssille ja viehetreeneihin.

3) Tomolle viralliset lonkka- ja kyynärkuvat, mahdollisesti myös muita terveystutkimuksia.

4) Tomolta ihmisiä vasten hyppiminen pois. En vielä luovuta.

5) Tomo BH-valmiiksi.
- Hurja tavoite, olisi hienoa saavuttaa se, mutta asetan sen vähän tyylillä "katsotaan jospa niin kävisi". En ota stressiä. 8)

Muita kertomisen arvoisia asioita on se, että Kaede sai tänään postissa käytetyt Allsafe-turvavaljaat, joten nyt minun ei enää tarvitse kärsiä omantunnontuskia siitä, että sitkeästi aina saarnaan koirien turvallisen automatkustamisen puolesta, mutta omat koirani eivät matkustaisi turvallisesti. Nyt voin saarnata jälleen puhtaalla omallatunnolla. ;)

Hämmentävää kyllä, nuo valjaat ovat 0-15-kiloisille koirille.. Kaede painaa nyt n. 6 kg, ja se on niin rimpula, että osa säädöistä saa olla ihan tiukimmillaan.. Miten nuo voivat istua esim. chihuahualle ollenkaan?

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Vuoden 2010 tavoitteiden tarkistus

Nyt niiden tavoitteiden kimppuun.

1) Aloitetaan haku-treeni mahdollisuuksien mukaan.
- Emme aloittaneet haku treeniä, mutta pk-tottiksen kyllä. Kävimme pk-leirillä kokeilemassa hakua keväällä, ja totesin, ettei ihan minun juttuni.

2) Viralliset terveystutkimukset ainakin lonkkien ja kyynärien osalta syksyllä.
- Ei olle käyty. Ehkä ensi vuonna.

3) Saadaan Tomon maha kuntoon, ei enää ripulia!
- Hep, kunnossa on!

4) Kouluttaa ihmisiä vasten hyppiminen pois.
- Oli välillä ihan hyvä, mutta alan menettää toivoni. Tavoitetta ei ole siis saavutettu. Yritys jatkuu...

5) Saada käsittely ja kynsienleikkuu sujumaan ongelmitta.
- Tavoite saavutettu.

Pitkästä aikaa


Pikkuhiljaa muistuu mieleen, että tällainen blogi on olemassa, ja että sitä ehkä pitäisi joskus päivittää... Toivottavasti vuosi 2011 on aktiivisempi kuin tämä loppuvuosi. Siitä tulikin mieleeni, että olin asettanut vuodelle 2010 jotakin tavoitteita, jotka vielä odottavat tarkasteluaan. Samoin tein voin sanoa, etteivät ne kaikki ole toteutuneet. Osa kylläkin. Niihin palaan jossain ihan toisessa postauksessa.

Tomo on nyt 18 kk vanha, niin se aika vaan kuluu. Se aikuistuu ja järkevöityy hitaasti mutta varmasti. Perheemme on myös kasvanut, ja kuvioihin on astunut Kaede-neiti, jolla on pian ikää 3 kuukautta. Kaede on hyväkäytöksinen ja reipas pikkuneiti, joka on tähän mennessä hurmannut kaikki. ;) Tulevaisuudessa toivon voivani kuljettaa Kaedea mukana kaikkialla, mm. histel-tapahtumissa. Kaedesta lisää sen omalla sivulla.