Koiran kanssa matkustaminen on helppoa ja mukavaa. Junamatkamme Kokkolaan sujui erinomaisesti, juna oli vain puoli tuntia myöhässä, ja Tomo käyttäytyi esimerkillisesti koko matkan ajan. Suurimman osan ajasta se lepäili. Samassa vaunussa oli myös kissa, joka oli Tomon mielestä tosi jännä ja mielenkiintoinen.
Mummolassa kävimme hiekkakuopalla juoksemassa, tapasimme paljon sukulaisia, ja enimmän aikaa Tomo käyttäytyi hienosti. Kesä tuli, ja kuumuuden uuvuttamina emme tehneet kovin pitkiä lenkkejä. Sain houkuteltua Tomon veteenkin - mahaa myöten, kepin perässä. Kyllä se joku päivä menee vielä uimaankin, vaikkei siitä vesipelastuskoiraa ehkä tulekaan.
Paluumatka oli koiran kanssa lähes yhtä helppo ja mukava kuin tulomatkakin. Ensin saimme tietää, että juna oli peruttu, ja odotimme kaksi tuntia korvaavan bussiyhteyden lähtöä Seinäjoelle. Bussissa oli mukavaa ja viileää, ja Tomo nukkui ja minä luin pääsykokeisiin. Seinäjoelle saimme odotella pari tuntia lisää, jotta myöhästynyt Pendolino saapuisi. Mikäs siinä odotellessa polttavassa auringonpaahteessa, mukavaa kuin mikä! Odotellessa tapasimme tuttujakin, ja Tomo riehaantui.
Pääsimme sentään junaan, emmekä olleet Helsingissä kuin kolme tuntia aikataulusta myöhässä, nälkäisinä ja väsyneinä. Olisihan sitä voinut käydä syömässä Seinäjoella junaa odotellessa, mutta koska koiria ei saa viedä ravintoloihin, en päässyt syömään VR:n laskuun. Harmi.
Kuten sanottu, helppoa ja mukavaa. Koirasta ei koitunut mitään ongelmia, sitä on helppo kuljettaa mukana ja se käyttäytyi hienosti koko matkan ajan. Matkustaminen junalla sen sijaan... Siitä voi olla montaa mieltä, ehkä ensi kerralla kokeilemmekin maakuntamatkailua autolla.
Täältä ikuisuuteen
1 viikko sitten
heippa(:
VastaaPoistamistä olet ostanut tuon alemmissa kuvissa olevan pannan on tosi hieno?
Panta on ostettu Finngreyltä. Nettisivut löytyvät osoitteessa www.finngrey.com :)
VastaaPoista