Helppo koira

Käyn paljon koirafoorumeilla. Foorumeilla ihmiset kirjoittavat koiristaan, ja yleensä foorumit ovat myös paikkoja, joissa monet kysyvät apua erilaisiin ongelmiin koiriensa kanssa. Minäkin olen tähän joskus sortunut. Ja sitäkin useammin vastannut ihmisille heidän kysyessään apua. Ehkä siitä on ollut apua, ehkä ei. Ainakin olen yrittänyt :D

Kun luen niistä ongelmista, mitä ihmisillä on koiriensa kanssa, en voi kuin huokaista helpotuksesta. Vaikka olen varmasti aikaisemmin kirjoittanut, että Tomo on kovaluonteinen ja vahva, eikä mikään naapurin Musti, joka toimii kenen kanssa tahansa, missä vain ja milloin vain, niin noita foorumeja lueskellessa mieleeni hiipii ajatus, että Tomo on loppujen lopuksi helppo koira. Se ei ole pentuaikojen jälkeen koskaan purrut niin, että olisi sattunut. Minulla ei ikinä ole ollut sellainen olo, että koira karkaa käsistä, ja joudun pitämään kaikin voimin kiinni. Tomo ei ole ikinä yksinollessaan laittanut kämppää täyteen kaaokseen. Lyhyesti; minulla on aina ollut sellainen olo, että tilanne on (lähes) hallussa. En ole ikinä vaipunut epätoivoon ja alkanut ajatella, etten pärjää, että on haettava apua. Olen aina pärjännyt tavallisella kaulapannalla ja hihnalla. En ole joutunut turvautumaan kikkakolmosiin. Ohitukset on saatu kuntoon nameilla, terävä kielto on auttanut, kun Tomo on tehnyt jotain epäsopivaa.

Ehkä vuosikaudet hevosten kanssa ovat opettaneet jotain. Ehkä sen, että aina ei vaan voi voittaa; joskus tilanne riistäytyy hallinnasta, eikä se ole maailmanloppu. Korjataan se, mitä voidaan, ja ollaan seuraavalla kerralla varautuneita. Senkin, että useimmat tilanteet pysyvät hanskassa, kun vaan uskoo itseensä, eikä tee kärpäsestä härkästä. Ja ehkä myös sen, että tilanne ei aina ole niin paha, miltä se näyttää. Hevonen on iso eläin, joka panikoituessaan näyttää tosi hurjalta, ja on paljon vaarallisempi, kuin koira vastaavassa tilanteessa. Talutin kerran talliin hevosta, joka rynnisti oviaukosta, ennen kuin sain oven kokonaan auki. Hevonen ei mahtunutkaan välistä, ja sen takajalat jäivät oven väliin jumiin. Hevonen oli tietenkin vauhkona. Sen takajalat eivät osuneet maahan, eikä se päässyt liikkumaan mihinkään suuntaan. Minä olin tämän vauhkon hevosen kanssa tilassa, jonka arvioitu koko on 2 x 3 metriä. En voinut tehdä muuta, kuin rauhoitella hevosta (ja itseäni). Puhuin sille, ja silittelin sen päätä, ja se rauhoittui sen verran, että oli ns. "tolkuissaan", eikä enää ollut vaaraa, että se esim. rynnistää päälleni ja liiskaa minut paniikissaan seinään. Hetki kului, ja hevonen riuhtaisi jalkansa vapaaksi. Minä olin ihan varma, että hevonen mursi jalkansa ja pitää lopettaa siihen paikkaan. Mutta, ison metelin ja kovan paniikin tuloksena oli muutama pieni naarmu jalkaan. Kyseinen hevonen työskenteli seuraavana päivänä normaalisti. Tarinalla ei ole opetusta, paitsi ehkä se, että vaarallisen ja hurjan näköinen tilanne voi oikeasti olla aika harmiton.