Reissunpäällä

Kävimme mummoni luona Pohjanmaalla viime viikolla. Reissu oli kaikenkaikkiaan mukava, vaikka eipä mitään ihmeellisyyksiä tehty. Matkoihin meni tuni jos toinenkin, onhan matkaa 500 km/ suunta. Koirat jaksoivat hienosti olla autossa, aina välillä pysähdyttiin jaloittelemaan.

Varmasti herätimme huomiota huoltoasemilla, saatoin tuntea ihmisten tuijotuksen, kun ajelin Land Roverilla ja koirat kurkkivat lavalta. Vähän ahdisti jättää koiria keskenään tuonne autoon, kun kuka tahansa niitä pääsisi tuohon härkkimään, mutta ilmeisesti ne saivat kuitenkin olla rauhassa.

Mummolaan päästyä meno oli yllättävän rauhallista. Kumpikaan ei riehunut eikä hyppinyt (ainakaan kovin paljoa) ja hyvin malttoivat olla sisällä nätisti. Tässäkin pätee se, että koira hakeutuu makaamaan sen väriselle alustalle, joka ympäristössä parhaiten sopii sen turkin sävyyn! Tomo maastoutuu yllättävän hyvin tuohon kukalliseen peittoon...

Lenkillä. Mummo kuvasi! :D

Tämä pikku silta on suosikkipaikkojani mummolassa, vähintään kerran on aina mentävä sillan luo käymään. Kuvassa silta näyttää paljon todellista isommalta, enkä mitenkään saanut kuvaan koiria, ja alla virtaavaa pientä jokea. Todella kaunis paikka kuitenkin!

Rikalanmäen muinaismarkkinat

Viikonloppuna olimme Rikalanmäen muinaismarkkinoilla Kaeden kanssa, osana Harmaasusien porukkaa. Tomo oli vanhemmillani hoidossa, koska en halunnut ottaa sitä markkinoille, kun se ei varmaankaan olisi kovin hyvin viihtynyt siellä. Luulen, että Tomo nautti täysillä kun sai kaiken huomion itselleen ja vahtia pihaa vanhempieni kotona. :D

Kaeden kanssa sen sijaan aloitimme matkailun perjantaina autoilemalla ensin Espooseen kokoustamaan, josta jatkoimme kavereideni kämpille nukkumaan, ja lauantaiaamuna sitten hyvin nukkuneina ja pirteineä (:'D) alkoi matka kohti Rikalaa. En suinkaan lähtenyt matkaan omalla autollani, vaan pääsimme ystäväni kyydillä.

Kaede oli heti kuin kotonaan markkinoilla. Se tajusi nopeasti, ketkä kuuluu meidän leiriin, eikä sitten välittänyt juurikaan markkinavieraista, joita oli jos jonkunnäköisiä, vaan enimmäkseen makoili paikoillaan, mutta otti rapsutukset onnellisena vastaan. Leirissämme majaili Kaeden lisäksi kaksi muuta koiraa, Mysli sekä lapinkoira Ralle, kaikki tulivat hyvin toimeen keskenään. Pieniä lapsia oli myös jokunen, ja Kaede oli lastenkin kanssa nätisti, vaikkei ole oikeastaan lapsiin tottunut.

Yön nukuimme laavussa, ja Kaede oli varmasti nukkumaanmenovaiheessa niin väsynyt, että ei juurikaan välittänyt siitä missä ja miten nukuimme. Yö oli melko viileä, vaikka päivisin oli tuskaisan kuuma, joten Kaede sai nukkua peiton alla, jaetun ruumiinlämmön tehoa ei pidä aliarvioida. Hyttyset kiusasivat yöllä hiukan, mutta kaikenkaikkiaan olisi voinut olla paljon pahemminkin.

Helppoa ja mukavaa

Koiran kanssa matkustaminen on helppoa ja mukavaa. Junamatkamme Kokkolaan sujui erinomaisesti, juna oli vain puoli tuntia myöhässä, ja Tomo käyttäytyi esimerkillisesti koko matkan ajan. Suurimman osan ajasta se lepäili. Samassa vaunussa oli myös kissa, joka oli Tomon mielestä tosi jännä ja mielenkiintoinen.

Mummolassa kävimme hiekkakuopalla juoksemassa, tapasimme paljon sukulaisia, ja enimmän aikaa Tomo käyttäytyi hienosti. Kesä tuli, ja kuumuuden uuvuttamina emme tehneet kovin pitkiä lenkkejä. Sain houkuteltua Tomon veteenkin - mahaa myöten, kepin perässä. Kyllä se joku päivä menee vielä uimaankin, vaikkei siitä vesipelastuskoiraa ehkä tulekaan.




Paluumatka oli koiran kanssa lähes yhtä helppo ja mukava kuin tulomatkakin. Ensin saimme tietää, että juna oli peruttu, ja odotimme kaksi tuntia korvaavan bussiyhteyden lähtöä Seinäjoelle. Bussissa oli mukavaa ja viileää, ja Tomo nukkui ja minä luin pääsykokeisiin. Seinäjoelle saimme odotella pari tuntia lisää, jotta myöhästynyt Pendolino saapuisi. Mikäs siinä odotellessa polttavassa auringonpaahteessa, mukavaa kuin mikä! Odotellessa tapasimme tuttujakin, ja Tomo riehaantui.

Pääsimme sentään junaan, emmekä olleet Helsingissä kuin kolme tuntia aikataulusta myöhässä, nälkäisinä ja väsyneinä. Olisihan sitä voinut käydä syömässä Seinäjoella junaa odotellessa, mutta koska koiria ei saa viedä ravintoloihin, en päässyt syömään VR:n laskuun. Harmi.

Kuten sanottu, helppoa ja mukavaa. Koirasta ei koitunut mitään ongelmia, sitä on helppo kuljettaa mukana ja se käyttäytyi hienosti koko matkan ajan. Matkustaminen junalla sen sijaan... Siitä voi olla montaa mieltä, ehkä ensi kerralla kokeilemmekin maakuntamatkailua autolla.

Poseerausta mummolassa!

Lyhyt kooste pk-leiristä

Leiri siis oli ja meni. Treenattiin hakua, eikä juuri muuta. Saimme nukkua yksin huoneessa, parempi näin. Tomo oli yllättävän rauhassa, ja se ei suuremmin häiriintynyt toisista koirista, vaikka ne haukkuivat aivan seinän takana pitkin yötä. Yksinolo sujui huoneessa myös ihan mukavasti, Tomo ei turhia stressannut, vaan yleensä lepäili.

Itse treenipuoleen sitten; koirat pakattiin autoon, ajettiin metsään ja yksi koira kerrallaan oli treenivuorossa. Muille koirille tuli aika paljon autossa odottelua siis, koska yhteensä meitä taisi olla hakuryhmässä yli kymmenen. Tomon kanssa kokeiltiin ensin "makkararinkiä", jossa ihmiset istuivat suhteellisen lähekkäin, ja koiran oli tarkoitus käydä jokaisen ihmisen luona syömässä herkkuja. No, Tomo olisi mielummin juossut metsässä villinä ja vapaana. Samaa kokeiltiin myös uudestaan, huonolla menestyksellä edelleen. Onnistuneita suorituksia saatiin aikaan sitten, kun maalimies otti lelun, näytti sitä Tomolle, ja juoksi sitten piiloon n. 10-20 metrin päähän. Tästä Tomo innostui ja juoksi suoraan maalimiehen luokse.

Pääsimme treenaamaan myös hihnakäytöstä, kun tuli puheeksi ohitukset. Kouluttaja laittoi Tomolle pitkän liinan ja koulutuspannan sen oman hihnan ja pannan lisäksi, ja jos Tomo koetti mennä toisen koiran luokse, seurasi tiukka nykäys liinasta. Nyt saatiin ohitukset myös sujumaan, ja kun Tomo sai pitkän hihnan, se väisti vastaantulevaa koiraa, eli vastoin kaikkia oletuksiani rähinöinti johtuu sittenkin epävarmuudesta, eikä uhmasta.

Myös palkkaukseen sain vinkkejä, kouluttajan mukaan Tomolla on hyvät vietit, ja sitä kannattaa ehdottomasti palkata leluilla. Saimme myös kehuja: hänen mukaansa Tomo oli hakuryhmässä olevista dalluista (joita olikin huimat neljä kappaletta) paras harrastuskoiraksi, mutta myös toisaalta kova ja vahvaluonteinen, mikä ei tokikaan ollut minulle yllätys.