Leiri siis oli ja meni. Treenattiin hakua, eikä juuri muuta. Saimme nukkua yksin huoneessa, parempi näin. Tomo oli yllättävän rauhassa, ja se ei suuremmin häiriintynyt toisista koirista, vaikka ne haukkuivat aivan seinän takana pitkin yötä. Yksinolo sujui huoneessa myös ihan mukavasti, Tomo ei turhia stressannut, vaan yleensä lepäili.
Itse treenipuoleen sitten; koirat pakattiin autoon, ajettiin metsään ja yksi koira kerrallaan oli treenivuorossa. Muille koirille tuli aika paljon autossa odottelua siis, koska yhteensä meitä taisi olla hakuryhmässä yli kymmenen. Tomon kanssa kokeiltiin ensin "makkararinkiä", jossa ihmiset istuivat suhteellisen lähekkäin, ja koiran oli tarkoitus käydä jokaisen ihmisen luona syömässä herkkuja. No, Tomo olisi mielummin juossut metsässä villinä ja vapaana. Samaa kokeiltiin myös uudestaan, huonolla menestyksellä edelleen. Onnistuneita suorituksia saatiin aikaan sitten, kun maalimies otti lelun, näytti sitä Tomolle, ja juoksi sitten piiloon n. 10-20 metrin päähän. Tästä Tomo innostui ja juoksi suoraan maalimiehen luokse.
Pääsimme treenaamaan myös hihnakäytöstä, kun tuli puheeksi ohitukset. Kouluttaja laittoi Tomolle pitkän liinan ja koulutuspannan sen oman hihnan ja pannan lisäksi, ja jos Tomo koetti mennä toisen koiran luokse, seurasi tiukka nykäys liinasta. Nyt saatiin ohitukset myös sujumaan, ja kun Tomo sai pitkän hihnan, se väisti vastaantulevaa koiraa, eli vastoin kaikkia oletuksiani rähinöinti johtuu sittenkin epävarmuudesta, eikä uhmasta.
Myös palkkaukseen sain vinkkejä, kouluttajan mukaan Tomolla on hyvät vietit, ja sitä kannattaa ehdottomasti palkata leluilla. Saimme myös kehuja: hänen mukaansa Tomo oli hakuryhmässä olevista dalluista (joita olikin huimat neljä kappaletta) paras harrastuskoiraksi, mutta myös toisaalta kova ja vahvaluonteinen, mikä ei tokikaan ollut minulle yllätys.
Neospora — uhka koiran raakaruokinnassa?
9 kuukautta sitten
Miten tuota ohitusharjoitusta voisi itse kokeilla?
VastaaPoista