Olimme Tomon kanssa eilen koirapuistossa, alunperin tapaamassa vain pystykorva Helmiä, mutta puistossa olikin myös snautseriuros, jonka kanssa Tomo tuli myös ihan kivasti juttuun. Helmi oli myös kiva kaveri Tomolle, ja pisti sen kunnolla ruotuun vaikka oli ehkä puolet Tomon koosta :D Eikä aikaakaan, kun puistoon tuli lisää koiria, parhaimmillaan koiria oli kahdeksan, ja kaikki tosi kivoja, joukossa oli monta pentuakin.
Otin puistossa muutaman luoksetulon, kun leikki ei ollut ihan villeimillään, ja Tomo tuli hienosti joka kerta. Kerran se vähän epäröi, mutta tuli kuitenkin. Ja tietysti sai namia joka kerralla, ja pääsi takaisin leikkimään. Ehkä se on joskus vielä ihan luoksetulovarma! ;)
Yhteensä vietettiin puistossa n. tunti, ja siihen vielä matka päälle, kun ei tällä kertaa mentykään naapuripuistoon, vaan vähän kauemmas. Tomo pääsi samalla tutustumaan junaan ja bussiin pitkästä aikaa, tuskaahan se oli bussissa viiden aikaan ylisosiaalisen pennun kanssa, joka kiskoi ja veti joka suuntaan >:( Junassa meni paremmin, siellä oli vähemmän ihmisiäkin ja mentiin vain yksi pysäkinväli.
Yhteensä siis oltiin menossa varmaan pari tuntia, ja Tomo nukkuikin eilen koko illan ja tänäänkin se on enimmäkseen nukkunut. Ihan hyvä niin, koska Tomo ehkä kolautti jalkansa johonkin eilen. Eilen illalla se välillä näytti aristavan toista etujalkaa, ja tänään aamulla ihan vinkaisi ja ontui aika voimakkaasti hetken, kun hyppäsi alas nojatuolista. Nyt se kuitenkin kävelee normaalisti, mutta tämä ja huominen otetaan rauhallisesti vielä ja katsotaan. Veikkaan, että kyseessä on pieni kolhu joka paranee levolla. :)
Täältä ikuisuuteen
1 viikko sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti