Kukonlaulun aikaan

Heräsin aamuyöllä todella kummallisiin, epämiellyttäviin uniin. Ne eivät olleet painajaisia, mutta niin häiritseviä, etten halunnut nukahtaa heti uudestaan. Eikä minua oikeastaan yhtään väsyttänytkään. Mitäpä siis koirallinen ihminen tekee ollessaan hereillä puoli neljä aamuyöllä, vailla mitään tekemistä? No pakkaa koirat autoon tietenkin ja ajelee 15 km Uutelan koirapuistolle.

Kun astuimme ulko-ovesta ulos, oli todella kaunis, violetti valo. Aurinko oli nousemassa. Kauneus oli kuitenkin vain hetkellistä, nimittäin olin hädin tuskin päässyt moottoritielle, kun alkoikin jo sataa. Sadetta jatkui iloksemme koko reissun ajan. Vein koirat Uutelan koirapuistoon juoksemaan, ja sitten kävimme vielä kävelemässä vähän puistoa ympäröivissä maastoissa. Koska kellonaika oli mitä kummallisin, ja vielä satoi kaupan päälle, uskalsin pitää molempia koiria irti melkein koko ajan.

Kaeden otin välillä kiinni, kun se ei ihan aina ymmärrä omaa parastaan, eikä omistajan hermorakenne kestä katsoa, kun koirat juoksevat täysillä rantakivikossa. Tomo sai olla vapaana koko ajan, ja selvästi nautti kun sai juosta ja touhottaa, ja Kaedekin suurimman osan ajasta. Tomolla on kuitenkin yleensä järkeä päässä, silloin kun se juoksee yksin. :D Takaisin autolle palasimme jotain polkua metrisen kaislikon läpi. Kunnes polku yhtäkkiä päättyi, ja edessä oli vain vettä. Päätin, etten jaksa kiertää takaisin samaa reittiä... Onhan nyt kesä, joten otin sukat ja kengät pois, ja kahlasimme sen lyhyen matkan "oikeaan rantaan".

Kaedea tosin sai hieman odotella. Se seurasi minua urheasti muutaman metrin, kunnes jähmettyi paikoilleen noin 20 cm syvyiseen veteen, kymmenisen metriä rannasta. Ja uikutti. Kutsuin Kaedea, ja jäin vähän matkan päähän seisoskelemaan, kunnes oli pakko mennä katsomaan, aikooko Kaede oikeasti jäädä sinne mereen. Siltä näytti, kunnes Tomo laukkasi katsomaan, että mihin se pikkusisko oikein jäi... Se tuli takaisin, eikä mennyt kauaa, kun Kaede juoksi hurjaa vauhtia rantaan.

Autoilimme kotiin, yltäpäältä huurussa olevalla Suzukilla. Mitä voi olettaa, kun autoon pakkautuu kaksi likomärkää koiraa ja sateessa kastunut ihminen märkine vaatteineen. Niin, Kaede putosi myös pitkospuilta veteen. Vahingossa. :'D Kotopuolessa teimme lyhyen remmilenkin verryttelyksi, ja sainkin viedä sisään kaksi väsynyttä ja tyytyväistä koiraa. Tällaisia reissuja pitäisi tehdä useammin, mutta en varmasti koskaan aio herätä tarkoituksella kello 03.30! Joten saas nähdä, koska seuraavan kerran olen vapaaehtoisesti siihen aikaan jalkeilla olematta rättiväsynyt.