Ensimmäinen koira

Nykyään ymmärrän, miksi ensimmäiseksi koiraksi yleensä suositellaan "helppoja" rotuja, etenkin jos ei ennestään ole koirakokemusta. Kyse ei ole siitä, etteikö pärjäisi vaikean koiran kanssa, vaan siitä, että ensimmäistä koiraa hankkiessaan ei ehkä vielä tiedä, mitä ominaisuuksia koiralta haluaa. Voi olla joku mielikuva, mutta jos ei ole tietoa koirien kanssa elämisestä, ei ehkä osaa ajatella, mitä kaikkea se koiranomistajan arki tuo tullessaan.

On vielä suhteellisen helppo hahmottaa, että koiranomistajana ei voi olla kotoa pois kuin korkeintaan kymmenen tuntia. On myös helppo hahmottaa, että koira täytyy viedä ulos vähintään kolme kertaa päivässä, ja yhden lenkin olisi suotavaa kestä pidempään, esim. tunnin. Sekin on vielä helppo sisäistää, että koiraa täytyy ehkä jotenkin kouluttaa. Mutta en minä ainakaan osannut ajatella, millaista koiran kanssa eläminen oikeasti olisi.

Vasta nyt minulla alkaa olla selkeä kuva siitä, millaisia ominaisuuksia toivon koiraltani. Tomon myötä on huomattavasti selkeytynyt se, millaista koiraa en halua. Rakashan se on kuin mikä, ihana omalla tavallaan, mutta toisinaan elämä sen kanssa on kovin rasittavaa. Eniten ehkä siksi, etten usko, että Tomosta tulee ikinä 100% luotettavaa. Tämä on tietenkin ominaisuus, joka olisi voinut tulla minkä tahansa rotuisen koiran kohdalla vastaan. Mutta keskeisesti olisin voinut perehtyä dalmatialaisiin vielä paremmin. Kysyä enemmän kasvattajalta. Mutta minun ongelmani on aina ollut se, etten osaa kysyä, jos minulla ei ole ns. minkäänlaista etukäteistietoa aiheesta. Minun olisi pitänyt sanoa kasvattajalle "kerro kaikki dalmatialaisista".

Olen vakaasti siinä uskossa, että minulle ei ikinä tule toista dallua. Ensinnäkin siksi, että ei voi tulla toista Tomoa. Jos ette tiedä, mistä puhun, lukekaa kirjoitukseni Minun koirani, kaikesta huolimatta. Toiseksikin siksi, että pelkään saavani toisen samanlaisen tapauksen mitä Tomo. Dalluissa ei rotuna ole varsinaisesti mitään vikaa, niissä on paljon ominaisuuksia, joista pidän, mutta ne ovat hieman liian itsepäisiä häseltäjiä minun makuuni.

Mutta minä haluan helpon koiran, ja dallu ei sitä ole. Haluan koiran, joka on helppo kouluttaa ja jonka kanssa voi mennä mihin tahansa ilman etukäteisanteeksipyytöjä. En tiedä, kuinka moni Tomon ns. huonoista ominaisuuksista on puuttellisen tai osaamattoman koulutuksen tulosta, ja kuinka moni rotuominaisuuksia. Oli miten oli, minä yritän kovasti päästä niistä ominaisuuksista eroon. Kuitenkaan se ei tule olemaan ikinä sellainen koira, joka sopii nykyiseen elämäntilanteeseeni täydellisesti, ja toisinaan poden huonoa omaatuntoa siitä, että Kaede pääsee mukaan ja Tomo ei.

Kuten tavallista, tällä kirjoituksella ei ollut mitään oikeaa pointtia, eikä tarkoitusta. Se on vain pohdintaa koiran kanssa elämisestä, koiran hankinnasta ja siitä, miksi ensimmäiseksi koiraksi kannattaa valita yleisesti helpohkona pidetty rotu, jos ei ole ihan selkeää kuvaa siitä, mitä koiralta haluaa. Minä toivon, että joku olisi kysynyt minulta, olenko valmis siihen, että koirani ei ehkä ikinä opi olemaan hyppimättä, sitä ei ehkä ulkona kiinnosta lainkaan mitä sille sanon, ettei se ehkä tule toimeen kunnolla muiden kanssa, että se ei osaa suhtautua elämään realistisesti ja sillä on taipumusta ylireagointiin. Ja olenko valmis elämään sellaisen koiran kanssa seuraavat 10-15 vuotta. Mutta ehkä olisin vain vastannut "no kyllä kai". :D

Tomo on kuitenkin opettanut paljon, ja varmasti osittain siksi Kaede on nyt jo niin mukava. Onhan se luonteeltaan melkein Tomon vastakohta, mutta silti olen monet asiat varmasti osannut opettaa sille heti oikein, kun taas Tomon kanssa piti ensin kokeilla, mikä ei toimi, ja vasta sitten löytyi se toimiva tapa. Ihan eri tavalla osaa myös arvostaa Kaeden helppoutta, kun on vetailukohtana Tomo, jonka kanssa kaikesta saa vääntää ratakiskoa, ja sitten on Kaede, joka uskoo ärähdystä, eikä yritä samaa asiaa 50:ä kertaa, kun on sanottu että ei. :')