sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Koirapuistokäytöstä(kö)?

Avauduin samasta aiheesta koirat.comin foorumille, mutta avaudunpa nyt tännekin. Te, arvoisat koirapuistojen käyttäjät kaikkialla, onko se kovin vaikeaa komentaa koiranne pois siitä aidalta räkyttämästä ohikulkijoita. Ei anna teistä, eikä koiristanne, eikä kenestäkään koirapuiston käyttäjästä kovin edullista kuvaa, jos Tassu ja Pilkku juoksevat aina siihen aidalla haukkumaan kuorossa, kun joku menee ohi.

Vaikeutatte tällaisella toiminnalla huomattavasti puiston ohi kulkevien esim. pennunulkoiluttajien toimintaa, eikä meillä kaikilla ole mahdollista olla kulkematta puiston ohi. Olen myös varma siitä, että kenen tahansa koiranulkoiluttajan (myös teidän itsenne, arvoisat rähinä-Roopejen omistajat) mielestä on mukavampi kulkea puiston ohi, jossa koirat eivät räyhää aidalla kuola valuen.

Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama, onko koirasi siinä aidalla, mikäli se osaa käyttäytyä ja olla hiljaa. Kuitenkin asuminen koirapuiston vieressä ja sen ohi päivittäin kulkeminen ovat osoittaneet näin harvoin olevan. Mikäli siis ette hallitse koirianne sen vertaa, että saisitte sen pidettyä pois aidalta muutaman minuutin ajan, kun joku kävelee puiston ohi, ottakaa kanssaihmisenne huomioon, älkääkä menkö puistoon. Toki valitettavan monet koirat rähisevät hihnassa yhtä lailla, mutta hihnassa ollessaan ne aiheuttavat huomattavasti vähemmän harmia meille muille koiranulkoiluttajille.

Mutta onhan se puisto kätevä tapa hoitaa (hallitsemattoman) koiran liikutus ja ulkoilu, kun ei tarvitse itseään rasittaa enempää kuin matka sinne puistoon. Eikä koiran tarvitse olla edes sosiaalinen, koska puistoon voi mennä silloin, kun se on tyhjä. Samalla pääsee huolehtimasta luoksetulosta, koska ei se koira puistosta karkaa mihinkään, ja aina sen saa kiinni kun se tarpeeksi väsyy. Helppoa ja vaivatonta teille itsellenne, päänvaivaa muille.

Kyllä, yleistän, kärjistän ja provosoin, koska se on helpoin tapa saada ihmiset ajattelemaan, ja kenties jopa toimimaan. Olen nähnyt koirapuistoelämää tarpeeksi, voidakseni sanoa, että tuossa tekstissäni piilee kyllä totuus, vaikke se teitä jokaista kosketakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti