perjantai 23. lokakuuta 2009

Ohitus hallussa ja tassuhaava!

Jes, pakko tulla hehkuttamaan päivälenkkiä, kun Tomo käyttäytyi niin hyvin! Ensin vastaan tuli nainen kahden kiinanharjakoiran kanssa, ja Tomo ohitti ne hienosti! Seuraavaksi takaa tuli remuava poikajoukko hurjaa vauhtia pyörillä, komensin Tomon istumaan, ja sehän melkein istuikin, vilkuili vaan poikia, istumista vaikeutti lähinnä märkä maa. Kaikki ihmisetkin ohitettiin hienosti, pääsimpä kehumaan Tomoa paljon!

Sitten kyllä matkan varrelta olisi kaikki pitänyt poimia suuhun kanniskeltavaksi, olenkohan sittenkin saanut noutajan? :D

Sivulla seuraamistakin harjoiteltiin, tai oikeastaan Tomo on osannut sen jo pitkään, mutta nyt vasta on alettu liittää vihjesana mukaan toimintaan, eli "sivulle".

Miinuksena oli, että Tomo taisi astua lenkillä lasinpalaseen, ja sai pienen haavan tassuunsa. Se lakkasi jo vuotamastakin, enkä edes olisi huomannut koko haavaa, jos keittiön lattialla ei olisi ollut verisiä jälkiä... Putsasin haavan keittosuolaliuoksella ja seuraavaksi edessä soitto eläinlääkärille, että pitääkö käydä näyttämässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti