Näytetään tekstit, joissa on tunniste tervehtiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tervehtiminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Edistystä ja takapakkia

Pääsiäisenä olimme Tomon kanssa Porvoossa, ja siellä kävi sitten paljon vieraita. Ensin Tomo olisi halunnut hyppiä ja riehua, mutta rauhoittui tosi nopeasti ja oli sen jälkeen nätisti, antoi kaikkien syödä rauhassa jne :) Seuraavien vieraiden kohdalla laitoin Tomon häkkiin jo etukäteen, koska tiesin tulijoiden joukossa olevan lapsia. Kun Tomo sitten pääsi häkistä, se oli tosi rauhassa, totteli pois-komentoa. Lapset olivat Tomon mielestä tosi mielenkiintoisia, mutta heillä ei ollut mitään intoa olla samassa tilassa Tomon kanssa, ja jouduin komentamaan sen pois, vaikka paljon nätimmin ei olisi voinut käyttäytyä. Hieman se haisteli, mutta ei yrittänytkään hyppiä tai riehua! Edistystä siis tapahtuu. Hankalampaa oli saada lapset uskomaan, että juokseminen ei kannata, ja että Tomo on oikeasti kiltti koira...

Tänään tottelevaisuuskurssilla olimme ainoat kurssilaiset, joten emme käyneet läpi mitään uutta, treenasimme vain vanhoja juttuja, ja ehkä hyvä niin. Tomoa ei kiinnostanut yhtään mikään, hajut olivat ykkösjuttu, ja se halusi vain haistella tai makoilla lattialla. Myös ohjaajan koira oli tosi mielenkiintoinen katseltava. Mikään pallo tai herkku ei ollut tarpeeksi innostava. Onneksi kuitenkin jotain saatiin tehtyä, ettei mennyt ihan pelkäksi pelleilyksi koko treenikerta!

lauantai 5. joulukuuta 2009

Naks!

Lainasin kirjastosta kirjan Naksutinkoulutusta koirallesi. Lueskelin sitä hetken ja mietin; tätähän me olemme Tomon kanssa tehneet kaiken aikaa - ilman naksutinta. Minulla nami kädessä, vailla minkäänlaista houkuttelua Tomo sai itse keksiä miten saa namin. Mutta tuon kirjan luettuani, pitihän se naksutin hankkia myös :D Jonkin verran uutta tietoakin sain tietysti, ja kirja valaisi asioita.

Siispä ehdollistin Tomon naksuttimeen, ja nyt olemme treenailleet ahkerasti. Olemme harjoitelleet uusia temppuja; avaimet, kännykkä ja anna pusu. Kännykkä suju jo hienosti, Tomo löytää kännykän piilostakin ja tuo sen minulle :) Muut ovat vielä harjoitteluvaiheessa. Avaimet luonnollisesti tarkoittaa, että pitää löytää avaimet ja tuoda ne minulle. Pusun Tomo antaa koskettamalla nenää kuonolla.

Seuraavaksi on vuorossa tervehtimisen opettelu kunnolla, jotta Tomo ei enää hyppisi ihmisiä vasten. Se on nyt alkanut hyppiä, eikä se ole miellyttävää, jos esim. käymme kylässä jossain, missä on lapsia. Serkkuni taitavat vähän pelätä Tomoa.. Sitä suuremmalla syyllä täytyy opettaa se tervehtimään rauhassa ja hyppimättä.