perjantai 4. kesäkuuta 2010

Uusi kämppä

Muutto on saatu hyvin aluille, ja Tomo on ainakin jo asettunut selvästi tänne uuteen asuntoon. Äsken se oli yksin pienen hetken, eikä jäänyt ainakaan mitään konserttia pitämään tänne. Hyvin se on muutenkin kotiutunut, elämisen äänet eivät hetkauta sitä suuntaan tai toiseen, eikä se onneksi hauku juurikaan.

Ollaan päästy hyvin myös alkuun ovista kulkemisen kanssa. Nyt, kun asutaan kerrostalossa, ei Tomo voi kulkea ovista miten vaan, joten nyt voimaan astuvat uudet säännöt - ovesta ei kuljeta ilman lupaa. Mitään ongelmaa ei asian suhteen ole ollut ennenkään, Tomo ei ole mikään ryysijä, mutta en halua, että se livistää rappuun heti tilaisuuden saatuaan. Joten, ovesta mennään kysymällä lupa katsekontaktilla, ja lupasanalla "voit mennä" saa mennä.

Lenkkimaastoja ei olla vielä paljon päästy tutkimaan, mutta talon takana on ainakin kallioita, joita kävimme tänään tutkimassa aamulenkillä. Jonkun verran siellä oli lasia, joten täytyy olla tarkkana koiran kanssa, missä kulkee. Lähellä on myös koirapuisto, tosin siitä ei ole meille paljon iloa. Jonkinlaisia ulkoilupolkuja näytti myös olevan, niitä tutkimme varmaan tänään enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti