torstai 7. kesäkuuta 2012

Hups.

Mitä lupailinkaan joskus alkuvuodesta siitä, ettei tänä vuonna tule kuukauden mittaisia päivitystaukoja. No juu eipä. Hengissä ollaan kuitenkin yhä, ja porskutetaan menemään entiseen tahtiin. Kevään aikana ollaan vietetty vähän hiljaiseloa koirarintamalla, kun oli kaikenlaisia muita projekteja, ja kesäkin näyttää kiireiseltä kaikin puolin, mutta ollaan kuitenkin ehditty mm. kokeilemaan pyöräilyä koiruuksien kanssa (meni hyvin!) ja kesäkin lähti käyntiin Rikalanmäen muinaismarkkinoilla ja jatkuu hyvää vauhtia. Turhan lämmin ei ole, mutta emme valita, näin on oikein hyvä. Muutama kuva todisteeksi siitä, että ollaan jotain tehtykin!







Ylläolevat kuvat on otettu vappuna Porvoossa


Sitten siirrytään Rikalanmäen muinaismarkkinoille

Rikala jatkuu, Kaede nauttii rapsutuksista

Ei hartioita palele... :D






Ja sitten hiekkakuoppailua Sipoossa





2 kommenttia:

  1. Tomolla ihan mahatava pallo! Mistä tommosia saa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikeastaan tiedä, Tomo sai sen joululahjaksi jouluna 2009. :D Todella hyvä pallo se on kyllä ollutkin, kun on kestänyt retuuttamista ja repimistä ja ulkoilua ja ihan kaikkea. Vielä on ehjä vaikkakin kulunut. Pitäisi varmaan metsästää jostain toinen siltä varalta että tuo katoaa tai menee joskus rikki. :P

      Poista