lauantai 10. syyskuuta 2011

Koirarotuhaaste

Bongasin haasteen Javan, Nelen ja Linan blogista, ja ajattelin ajankulukseni itsekin kirjoitella kymmenen suosikkikoirarotua. Mukana ei saa olla niitä rotuja, joita jo omistaa, eli dalmatialainen on poissa laskuista (jos se nyt päätyisi listalle muutenkaan :D).

1. Silkkivinttikoira
Siinä on kaikki - sopivan kokoinen, pitkäkarvainen vinttikoira. Samaa kätevää kokoluokkaa kuin whippetit, mutta säänkestävämmällä karvalla, joten pakkasillakin voisi huoletta ulkoilla. Kaikesta lukemastani päätellen myös terveys on varsin hyvällä mallilla, ja luonne samoin.

2. Saluki
Salukeista se innostus vinttikoiriin lähti, ja salukissa on edelleen sitä jotain. Ei sitä voi sen paremmin selittää.

3. Afgaaninvinttikoira
Jos olisi aikaa ja rahkeita hoitaa turkkia, niin afgaani olisi ihana. Niissä on sitä samaa jotain, mitä salukeissa.

4. Australianpaimenkoira
Mennäänpä hiukan toiseen ääripäähän noista vinttikoirista. :D Jos aika riittäisi aktiiviselle harrastuskoiralle, niin hankkisin aussien. Jotenkin paimenkoirista viehättää nimenomaan aussie kaikilta ominaisuuksiltaan.

5. Tiibetinmastiffi
Kunnioitettavia otuksia. Jos minulla olisi tarjota tiibetinmastiffille töitä, saisi sellainen ilomielin muuttaa lauman jatkoksi, todella vaikuttavia koiria, olematta kuitenkaan laumanvartijoita ihan sieltä "kovimmasta" päästä, ainakin tällaisen käsityksen olen saanut.

6. Kiinanharjakoira, puuterihuisku
Jos hankkisin joskus pikkukoiran, ja minulla olisi aikaa hoitaa turkkia... :D Pienistä seurakoirista kiinanharjakoira miellyttää etenkin ulkonäöllisesti paljon, ja siis nimenomaan karvallisena versiona.

7. Tiibetinspanieli
Kaikin puolin helppoja ja miellyttäviä pikkukoiria, sopisi seurakoiran rooliin erinomaisesti. Terveitä, pitkäikäisiä, mukavaluonteisia, eivät vaadi mitään ihmeellisyyksiä.

8. Akita
Luonteeltaan mahtavia otuksia, ja ulkonäöllisesti myös vaikuttavia. Terveys näissä huolettaa, mutta jos onnistuisi saamaan luonteeltaan yhtä helmen yksilön, mitä kaverini koira Sisu on, niin se olisi mahtavaa.

9. Irlanninsusikoira
Irlis on äitini suosikkikoirarotuja, joten olen ehkä korruptoitunut, mutta ei se mitään. Ihania lempeitä jättiläisiä, miten näitä voi olla rakastamatta?

10. Whippet
Sopiva koko, mukava luonne, monipuoliset harrastusominaisuudet ja hyvä terveys. Karvaa on vähän turhan vähän, mutta jotenkin salakavalasti whippetit ovat minut hurmanneet, vaikka joskus ne olivat minusta varsin epäkiinnostavia ja tylsiä.

Loppua kohden perustelut alkaa vähän ontua, koska minun oli vaikea saada kasaan kymmentä rotua... :D

3 kommenttia:

  1. Miksi mä en ole koskaan kuullut silkkivinttikoirasta ? :---O En tiennyt että tällainenkin rotu on olemassa. Aina oppii uutta !

    VastaaPoista
  2. Noora! Silkkivinttikoira ei ole FCI -rotu, oliskohan siinä syy? Suomessa silkkeneitä on aika vähän myöskin.

    VastaaPoista
  3. Hei, bongasin tälläisen ihan googlettelemalla. Ihanasti olet kirjoittanut silkkivinttikoirasta (ja kaikki totta!)

    Toivottavasti päästään treffaamaan joku päivä. :)

    T. Tytti
    Ali, Masi ja Miisa

    VastaaPoista