sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Toukojuhla

Eilen juhlittiin Pukkisaaressa Toukojuhlaa. Päivä oli kaikenkaikkiaan tosi mukava, ja vaihteeksi minulla oli molemmat koirat mukana. Kaede nyt kulkee mukana kaikkialla mihin se vain on tervetullut, mutta Tomo harvemmin pääsee mukaan. Eilen kuitenkin minun tuli sitä niin sääli, kun se joutuu niin usein jäämään kotiin, joten otin senkin mukaan. Ja hyvä että otin, se käyttäytyi melkein hyvin. :D

Menimme saareen bussilla. Minusta tuntuu, että saatoimme kerätä hiukan katseita, kun itse olin pukeutunut viikinkimiehen vaatteisiin, enkä siis varsinaisesti sulautunut katukuvaan. Koirat käyttäytyivät ihmeen hyvin bussissa, ne olivat melkein paikoillaan ja hiljaa. Keskustassakin ne kulkivat kivasti vasemmalla sivulla eivätkä välittäneet vastaantulijoista. :) Saaressa ilmassa oli pientä hepulia, kun oli niiin paljon ihania tuttuja, että piti vähän huutaa ja hyppiä.. mutta tosi kivasti kumpikin rauhoittui.

Ennen kuin Toukojuhla pääsi kunnolla alkuun, esitettiin Liedon matka Pohjolaan -näytelmän ensi-ilta. Suosittelen lämpimästi menemään katsomaan näytelmän, mikäli liikkuu Helsingissä päin ensi viikolla. Näytelmän ajan koirat malttoivat olla aika nätisti ja hiljaa, ja saivat jotain kehuja kärsivällisyydestä myöskin.

Eipä tuolla mitään muuta ihmeellistä tapahtunut, lähinnä hengattiin, aika paljon sisällä, koska ulkona oli sangen viileä ja tuulinen sää. Tomokin uskalsi lopulta tulla sisään, vaikka se suhtautuu savuun ja tuleen hyvin epäilevästi, eikä mielellään tule esim. nuotion lähelle. Kaede ei ollut moksiskaan, se oli kuin kotonaan. Päivä meni yllättävän kivuttomasti, vaikka mielenhäiriössäni otinkin molemmat koirat mukaan, osoittautui se kuitenkin hyväksi päätökseksi. Kotiin päästyämme nimittäin kumpikin koira kävi tyytyväisenä lepäämään, ja saatoin itse hyvällä omallatunnolla lähteä katsomaan Euroviisuja kaverin luokse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti