sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Lisää koiraloistuja

Lisää koiraloistuja, jotka taas avaavat hiukan enemmän sitä, millainen suhde ihmisellä ja koiralla oli ennen muinoin. Pengoin hieman arkistoja. Vain hieman, ja hyvin suppeasti, mutta tässä lyhyt katsaus siihen, mitä koira merkitsi entisaikojen ihmisille.

Koira on ollut ennen kaikkea hyötyeläin, sitä on käytetty metsästyksessä ja vahtikoirana. Suomessa ja muualla Pohjolassa koirat ovat olleet enimmäkseen paksuturkkisia, pystykorvatyyppisiä koiria, kuten lapinkoirat ja erilaiset metsästyspystykorvat. Paksu turkki on ollut elinehto kylmissä olosuhteissa, ja koirat ovat oletettavasti olleet pieniä ravinnon niukkuuden vuoksi. Lämpimissä maissa on ollut vinttikoiratyyppisiä koiria, ja suuria, laumanvartijatyyppisiä koiria lienee myös ollut monin seuduin sekä etelässä että pohjoisessa.

Koska koira on ollut metsästyskumppani ja vahti, voidaan ehkä olettaa, että se on ollut enemmän "miesten eläin" kuin naisten; miehet ovat käyneet metsällä. Vasta 1800-luvulla Suomessa koiria on alkanut olla lemmikkeinä, muualla toki aikaisemmin, esimerkiksi Kiinassa jo 1000-luvulla. Eurooppaan ensimmäiset sylikoirat tulivat 1500-luvulla.

Koiran sanoja

b.
Penu pieni koiraseni,
Aina harras haukkujani,
Tule minun turvikseni,
Metsolahan mennessäni;
Vieri koirani keränä,
Kylän kukka kuulusana,
Kule pellavaskupona,
Itse mie kulen kuvana,
Itse lennän kyyhyläisnä,
Sukset mustina matoina.
Sinä koirani komein,
Juoksuttele, jou'uttele,
Viilettele viitamaita,
Ahomaita aukeita;
Juokse sunna suuret korvet,
Karhuna lehot leveät,
Vaan ele havuja hauku,
Ele lehviä lekuta,
Hauku lehvän lekkujia,
Havukuusen kukkujia,
Ett' ei naiset naurahtaisi,
Piiat pilkan pistelisi,
Urhot urahtelisi,
Partasuut pahoin puhuisi.

c.
Mi on kumma koirallani,
Haire haukkujaisellani,
Kun ei koira kohti hauku,
Penu oikein osoa;
Ku on koirani kokenut,
Mikä hallin haittaellut,
Olisko katsottu kateihin,
Silmin kieroin keksittynä,
Kun tuo haukkuvi havuja,
Lehviä lekuttelevi?
En mä kuusia kumarra,
Havulatvoja halaja,
Kuusen kukkia kumarran,
Hyväelen hyötöpuita.

Koiraa kiihottaissa

c.
Louhi Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
Tule lastas päästämähän,
Poikoas kerittämähän,
Ota sulku koiran suusta,
Haitta haukun hampahista,
Kapu kielen kantimesta,
Sieni koiran sieramista,
Jotta koiran kohti juosta,
Penun oikein osata,
Koiran juosta korven pohjat,
Sapakon salot samota!

Koiraa vaikistaissa.

a. Pohjan ukko, Pohjan akka,
Pohjan entiset eläjät,
Sukin suuta sulkemahan,
Penun kieltä pettämähän,
Ett' ei koirani erehy,
Hairaha rahan takia,
Ei hauku joka havua,
Joka lehveä lekuta!
En minä elä havuilla,
Enkä lehvillä lihoa,
Elän lehvän leikkujoilla,
Havun alla astujilla.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Koiran synty

Kirjasta Suomen kansan muinaisia loitsurunoja.

a.

Tuulest' on penuen synty,
Ahavasta koiran alku;
Louhiatar vaimo vanha,
Portto Pohjolan emäntä,
Perin tuulehen makasi,
Lonkamuksin luotesehen,
Teki tuuli tiineheksi,
Ahava kohun kovaksi,
Mit' on kohtunsa kovana?
Kohussansa koiran kantoi,
Penun alla pernojensa,
Maksoissansa maan itikan
Yksikuisen, kaksikuisen;
Kuun on kolmannen lopulla
Alkoi luoa luomiansa,
Vajennella vatsoansa
Kohustansa koiran luopi,
Penun alta pernojensa,
Ken kantoi kapalorievut,
Lapsen karkean karpalon?
Haivon akka raivokerta,
Se kantoi kapalorievut,
Liinoissansa liekutteli,
Helmoissansa heilutteli,
Laitti poian polkemahan,
Villahännän viittomahan,
Pohjolan parahin neiti,
Sepä seisoi seinänvieret,
Asui ikkunan alukset,
Simoa sulaelevi;
Sima hyytyi hyppysihin,
Jolla voiti hampahia,
Tuli koira kunnollinen,
Sai sepeli siivollinen,
Jott' ei syö vähäistäkänä,
Pure pikkuruistakana.

b.

Kyllä tieän koiran synnyn,
Arvoan alun penikan,:
Tehty on rikkatunkiolla,
Vainiolla valmistettu,
Yheksän isän aloa,
Yhen äitin synnyttämä.
Manuhutar maan emäntä,
Pään mäkäsi mättähästä,
Sääret hankki seipähistä,
Korvat lammin lumpehista,
Ikenet isänsä iski,
Turvan tuulesta rakensi.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kavereita!











torstai 7. kesäkuuta 2012

Hups.

Mitä lupailinkaan joskus alkuvuodesta siitä, ettei tänä vuonna tule kuukauden mittaisia päivitystaukoja. No juu eipä. Hengissä ollaan kuitenkin yhä, ja porskutetaan menemään entiseen tahtiin. Kevään aikana ollaan vietetty vähän hiljaiseloa koirarintamalla, kun oli kaikenlaisia muita projekteja, ja kesäkin näyttää kiireiseltä kaikin puolin, mutta ollaan kuitenkin ehditty mm. kokeilemaan pyöräilyä koiruuksien kanssa (meni hyvin!) ja kesäkin lähti käyntiin Rikalanmäen muinaismarkkinoilla ja jatkuu hyvää vauhtia. Turhan lämmin ei ole, mutta emme valita, näin on oikein hyvä. Muutama kuva todisteeksi siitä, että ollaan jotain tehtykin!







Ylläolevat kuvat on otettu vappuna Porvoossa


Sitten siirrytään Rikalanmäen muinaismarkkinoille

Rikala jatkuu, Kaede nauttii rapsutuksista

Ei hartioita palele... :D






Ja sitten hiekkakuoppailua Sipoossa





perjantai 3. helmikuuta 2012

Korvaamattomia

Välillä mietin, kuinka paljon helpompaa elämä olisi ilman koiria. Voisi mennä ja tulla miten tahansa, ei tarvisi huolehtia siitä, että koirat odottavat kotona, kun itse on jossain liesussa ystävien kanssa, ja voisi rauhassa jäädä bileiden jälkeen yöksi sohvalle kymmenen muun ihmisen kanssa samaan läjään nukkumaan. Ei tarvitsisi miettiä sitä, että on selviydyttävä aina kotiin, mahdollisesti keskellä yötä tai aamuyöllä, riippuen siitä monelta on kotoaan lähtenyt.

Tämä pohdinta juontaa juurensa siitä, että minulla on laajempi kaveripiiri, kuin koskaan ennen. Minut kutsutaan bileisiin, on kokouksia ja tapahtumia, ja muutenvain hengailua kavereiden kanssa. Aikaisemmin olen jokseenkin ollut hivenen ulkopuolinen kaikissa porukoissa, mutta nyt olen viimein löytänyt sellaisen porukan, jonka osa voi ihan aidosti kokea olevansa. Se on mahtava tunne.

Mutta kaikkea ei aina mitata helppoudessa. Elämäni olisi ehkä helpompaa ilman koiria, mutta mistä kaikesta jäisinkään paitsi, jos minulla ei olisi karvakorvia kämppiksinäni? Kukaan ei lämmittäisi varpaitani yöllä, kukaan ei odottaisi minua kotiin, eikä tervehtisi kotiintultuani hymyillen niin leveästi, että koko hammasrivistö näkyy.

Minulla on nyt ehkä täydellisin ystäväpiiri koskaan, mutta silloin kun tuntuu, että ystävätkin ovat kääntäneet selkänsä, koirat antavat syyn nousta ylös sängystä ja lähteä ulos, ajatella ja toimia. Ne ovat korvaamattomia monin tavoin. Koirillani ei ole yksiäkään lempinimiä, ne ovat vain Tomo ja Kaede. En koskaan ikävöi niitä ollessani niistä erossa, ja toisinaan koirat ovat hyvinkin toissijainen asia tärkeysjärjestyksessäni.

Mutta kaikesta huolimatta koirat ovat minulle aivan uskomattoman tärkeitä ja rakkaita, enkä vaihtaisi pois yhtäkään hetkeä koirien kanssa. En edes niitä kertoja, kun kuuraan ripulipaskaista mattoa tultuani kotiin rättiväsyneenä, enkä sitä, kun löydän silmälasini silppuna lattialta, enkä sitäkään, kun olen saanut hävetä silmät päästäni koirien käytöksen vuoksi kyläpaikassa... Enkä sitäkään, kun vieraiden lähdettyä olen saanut miettiä, katsoa peiliin, ja kysyä itseltäni, miksi koirani käyttäytyi niin kuin se käyttäytyi.

Koirat ovat jo elämäntapa. En varmaan enää osaisi olla kotona ilman niitä. Viime kesänä vietin yhden yön kotonani ilman koiria, ja olin aamulla aivan hukassa, kun ei tarvinnutkaan ruokkia koiria tai pissattaa niitä. Se oli kerta kaikkiaan hämmentävä kokemus, eikä suinkaan vapauttava. Reissussa osaan kyllä olla ilman koiriani varsin hyvin, mutta silloin tilanne on muutenkin aivan eri kuin kotona. Hiukan avautumista ja pohdintaa helmikuisen yön kunniaksi. Kiitos ja anteeksi.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Aseet kylmyyttä vastaan

Nyt sitä pakkasta sitten on. Tosin kaikesta valituksesta ja haloosta päätellen voisi luulla, että pakkasta on vähintään niin paljon, että helvettikin kohta jäätyy. Itse en omista lämpömittaria, mutta Ilmatieteenlaitos kertoo, että esim. tänään päivällä pakkaslukemat olivat -15°C kieppeillä, tällä hetkellä pakkasta on jo -20°C. Mutta ei tämä nyt vielä paha ole, ulkona tarkenee ilman toppahousuja, vain yksillä villasukilla, ja autokin käynnistyy vielä aivan ongelmitta.

Viime talvena Kaede oli pentu, ja sehän paleli silloin todella helposti. Nyt se on kuitenkin kasvattanut itselleen tiheän karvan, ja Kaede saa ylleen Pompan perusmallin, kun pakkanen laskee alle -15°C. Sitä ennen Kaede ei juurikaan osoita palelevansa, vaan pomppii onnellisena eteenpäin. Tomolla on vähemmän karvaa, joten se saa ylleen takin jo, kun mittari menee muutaman asteen pakkasen puolelle. Tänä talvena virittelin Tomolle vanhasta säärystimestä myös pipon, jotteivät sen korvat jäätyisi. On koirilla "oikeat" pipot myös, mutta ne eivät tahdo pysyä päässä, joten tuo vanha säärystin on siinä mielessä parempi, vaikkei se olekaan yhtä tyylikäs...

Ja minä sitten? Pukeudun yltä päältä villaan, eikä takuulla palele, kun muistaa pysyä myös liikkeessä. Jos paikalleen jää seisoskelemaan pidemmäksi aikaa, niin totta kai silloin jäätyy... Omistan minä toki myös toppavaatteita, mutta jotenkin minusta on miellyttävämpää pukeutua luonnonkuituihin. Toisaalta, käsitettä "liian kylmä" ei ole minulle olemassa, ja jotenkin sitä unohtaa, että jotkut ihmiset palelevat kaikista vaatekerroksista huolimatta, kun itselle sellainen on vierasta. Minä kärsin sitten kesällä kuumuudesta.

Toki myös ruokintaan tulee muutoksia, kun on kylmempää. Rasvaa on lisätty ruokintaan ihan reippaasti, joka aterialla menee iso loraus öljyjä, ja nyt ostin pakkaseen nauhdan ihraakin. Omaa ihoa saa rasvata reippaasti, jottei se pakkasen vaikutuksesta kuivu, koirat saavat rasvansa sisäisesti, niilläkin on iho nyt vähän hilseillyt, mutta toivottavasti ei kauaa.

Lopuksi vielä pipomuotia (tekijä yksityinen), ja Tomon (toinen) talvitakki. Sininen takki on Janutexin käsialaa, ja meille tullut käytettynä, käytännössä kuitenkin uudenveroisena. Toinen Tomon talvitakki on Hurtta, enempää lämpötakkeja sillä ei sitten olekaan.



sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Viimeinen agility

Tänään oli sitten agikurssin vika kerta. Oli tosi kivaa taas, käytiin läpi viimeiset esteet, eli pöytä, okseri ja muuri. Ei mitään ongelmia niiden suhteen, paikallaolo vaatisi hiukan treenausta tosin vielä, Kaede ei meinannut jaksaa istua pöydällä paikallaan. No onneksi se ei ole pitkä aika, mikä siinä tarvii pysyä, ja kerran vaan hyppäsi luvatta alas. Okserin ja muurin suhteen ei ollut mitään kummallista, sujuivat tosi hyvin.

Lopuksi saatiin kokeilla pientä rataa, joka oli mahdollisimman helppo, eli ympyrän muotoon tehty. Kaede meni kivasti, kuunteli ja malttoi, ja A-esteelle pysähtyi alastulolle, tosin olin melkein heti siinä palkkaamassakin. Olisi hirmu kiva jatkaakin harrastuksen parissa, mutta saas nähdä. Yksityisillä koirakouluilla treenaaminen on kallista. Seuroihin voisi pyrkiä, mutta ei tee oikein mieli edes yrittää, kun nettisivuilla lähes poikkeuksetta sanotaan jotain sen suuntaista kuten "kaikki ryhmät ovat täynnä ja jonot pitkiä". Ja monet haluaa, että on kisatavoitteita, mitä meillä ei siis ole, vaan ihan omaksi iloksi haluttaisi harrastaa...

Yksi vaihtoehto olisi varata omatoimivuoro jostain hallilta, jos saisi kasaan jonkun kivan porukan. Nyt, kun esteiden oikea suoritustapa on tiedossa, niin voisi turvallisin mielin harrastella omaksi iloksi itsenäisesti, ja silloin voisi treenata Tomonkin kanssa. Mutta katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan.