Lisää koiraloistuja

Lisää koiraloistuja, jotka taas avaavat hiukan enemmän sitä, millainen suhde ihmisellä ja koiralla oli ennen muinoin. Pengoin hieman arkistoja. Vain hieman, ja hyvin suppeasti, mutta tässä lyhyt katsaus siihen, mitä koira merkitsi entisaikojen ihmisille.

Koira on ollut ennen kaikkea hyötyeläin, sitä on käytetty metsästyksessä ja vahtikoirana. Suomessa ja muualla Pohjolassa koirat ovat olleet enimmäkseen paksuturkkisia, pystykorvatyyppisiä koiria, kuten lapinkoirat ja erilaiset metsästyspystykorvat. Paksu turkki on ollut elinehto kylmissä olosuhteissa, ja koirat ovat oletettavasti olleet pieniä ravinnon niukkuuden vuoksi. Lämpimissä maissa on ollut vinttikoiratyyppisiä koiria, ja suuria, laumanvartijatyyppisiä koiria lienee myös ollut monin seuduin sekä etelässä että pohjoisessa.

Koska koira on ollut metsästyskumppani ja vahti, voidaan ehkä olettaa, että se on ollut enemmän "miesten eläin" kuin naisten; miehet ovat käyneet metsällä. Vasta 1800-luvulla Suomessa koiria on alkanut olla lemmikkeinä, muualla toki aikaisemmin, esimerkiksi Kiinassa jo 1000-luvulla. Eurooppaan ensimmäiset sylikoirat tulivat 1500-luvulla.

Koiran sanoja

b.
Penu pieni koiraseni,
Aina harras haukkujani,
Tule minun turvikseni,
Metsolahan mennessäni;
Vieri koirani keränä,
Kylän kukka kuulusana,
Kule pellavaskupona,
Itse mie kulen kuvana,
Itse lennän kyyhyläisnä,
Sukset mustina matoina.
Sinä koirani komein,
Juoksuttele, jou'uttele,
Viilettele viitamaita,
Ahomaita aukeita;
Juokse sunna suuret korvet,
Karhuna lehot leveät,
Vaan ele havuja hauku,
Ele lehviä lekuta,
Hauku lehvän lekkujia,
Havukuusen kukkujia,
Ett' ei naiset naurahtaisi,
Piiat pilkan pistelisi,
Urhot urahtelisi,
Partasuut pahoin puhuisi.

c.
Mi on kumma koirallani,
Haire haukkujaisellani,
Kun ei koira kohti hauku,
Penu oikein osoa;
Ku on koirani kokenut,
Mikä hallin haittaellut,
Olisko katsottu kateihin,
Silmin kieroin keksittynä,
Kun tuo haukkuvi havuja,
Lehviä lekuttelevi?
En mä kuusia kumarra,
Havulatvoja halaja,
Kuusen kukkia kumarran,
Hyväelen hyötöpuita.

Koiraa kiihottaissa

c.
Louhi Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
Tule lastas päästämähän,
Poikoas kerittämähän,
Ota sulku koiran suusta,
Haitta haukun hampahista,
Kapu kielen kantimesta,
Sieni koiran sieramista,
Jotta koiran kohti juosta,
Penun oikein osata,
Koiran juosta korven pohjat,
Sapakon salot samota!

Koiraa vaikistaissa.

a. Pohjan ukko, Pohjan akka,
Pohjan entiset eläjät,
Sukin suuta sulkemahan,
Penun kieltä pettämähän,
Ett' ei koirani erehy,
Hairaha rahan takia,
Ei hauku joka havua,
Joka lehveä lekuta!
En minä elä havuilla,
Enkä lehvillä lihoa,
Elän lehvän leikkujoilla,
Havun alla astujilla.

Koiran synty

Kirjasta Suomen kansan muinaisia loitsurunoja.

a.

Tuulest' on penuen synty,
Ahavasta koiran alku;
Louhiatar vaimo vanha,
Portto Pohjolan emäntä,
Perin tuulehen makasi,
Lonkamuksin luotesehen,
Teki tuuli tiineheksi,
Ahava kohun kovaksi,
Mit' on kohtunsa kovana?
Kohussansa koiran kantoi,
Penun alla pernojensa,
Maksoissansa maan itikan
Yksikuisen, kaksikuisen;
Kuun on kolmannen lopulla
Alkoi luoa luomiansa,
Vajennella vatsoansa
Kohustansa koiran luopi,
Penun alta pernojensa,
Ken kantoi kapalorievut,
Lapsen karkean karpalon?
Haivon akka raivokerta,
Se kantoi kapalorievut,
Liinoissansa liekutteli,
Helmoissansa heilutteli,
Laitti poian polkemahan,
Villahännän viittomahan,
Pohjolan parahin neiti,
Sepä seisoi seinänvieret,
Asui ikkunan alukset,
Simoa sulaelevi;
Sima hyytyi hyppysihin,
Jolla voiti hampahia,
Tuli koira kunnollinen,
Sai sepeli siivollinen,
Jott' ei syö vähäistäkänä,
Pure pikkuruistakana.

b.

Kyllä tieän koiran synnyn,
Arvoan alun penikan,:
Tehty on rikkatunkiolla,
Vainiolla valmistettu,
Yheksän isän aloa,
Yhen äitin synnyttämä.
Manuhutar maan emäntä,
Pään mäkäsi mättähästä,
Sääret hankki seipähistä,
Korvat lammin lumpehista,
Ikenet isänsä iski,
Turvan tuulesta rakensi.

Kavereita!

Hups.

Mitä lupailinkaan joskus alkuvuodesta siitä, ettei tänä vuonna tule kuukauden mittaisia päivitystaukoja. No juu eipä. Hengissä ollaan kuitenkin yhä, ja porskutetaan menemään entiseen tahtiin. Kevään aikana ollaan vietetty vähän hiljaiseloa koirarintamalla, kun oli kaikenlaisia muita projekteja, ja kesäkin näyttää kiireiseltä kaikin puolin, mutta ollaan kuitenkin ehditty mm. kokeilemaan pyöräilyä koiruuksien kanssa (meni hyvin!) ja kesäkin lähti käyntiin Rikalanmäen muinaismarkkinoilla ja jatkuu hyvää vauhtia. Turhan lämmin ei ole, mutta emme valita, näin on oikein hyvä. Muutama kuva todisteeksi siitä, että ollaan jotain tehtykin!

Ylläolevat kuvat on otettu vappuna Porvoossa

Sitten siirrytään Rikalanmäen muinaismarkkinoille

Rikala jatkuu, Kaede nauttii rapsutuksista

Ei hartioita palele... :D

Ja sitten hiekkakuoppailua Sipoossa

Korvaamattomia

Välillä mietin, kuinka paljon helpompaa elämä olisi ilman koiria. Voisi mennä ja tulla miten tahansa, ei tarvisi huolehtia siitä, että koirat odottavat kotona, kun itse on jossain liesussa ystävien kanssa, ja voisi rauhassa jäädä bileiden jälkeen yöksi sohvalle kymmenen muun ihmisen kanssa samaan läjään nukkumaan. Ei tarvitsisi miettiä sitä, että on selviydyttävä aina kotiin, mahdollisesti keskellä yötä tai aamuyöllä, riippuen siitä monelta on kotoaan lähtenyt.

Tämä pohdinta juontaa juurensa siitä, että minulla on laajempi kaveripiiri, kuin koskaan ennen. Minut kutsutaan bileisiin, on kokouksia ja tapahtumia, ja muutenvain hengailua kavereiden kanssa. Aikaisemmin olen jokseenkin ollut hivenen ulkopuolinen kaikissa porukoissa, mutta nyt olen viimein löytänyt sellaisen porukan, jonka osa voi ihan aidosti kokea olevansa. Se on mahtava tunne.

Mutta kaikkea ei aina mitata helppoudessa. Elämäni olisi ehkä helpompaa ilman koiria, mutta mistä kaikesta jäisinkään paitsi, jos minulla ei olisi karvakorvia kämppiksinäni? Kukaan ei lämmittäisi varpaitani yöllä, kukaan ei odottaisi minua kotiin, eikä tervehtisi kotiintultuani hymyillen niin leveästi, että koko hammasrivistö näkyy.

Minulla on nyt ehkä täydellisin ystäväpiiri koskaan, mutta silloin kun tuntuu, että ystävätkin ovat kääntäneet selkänsä, koirat antavat syyn nousta ylös sängystä ja lähteä ulos, ajatella ja toimia. Ne ovat korvaamattomia monin tavoin. Koirillani ei ole yksiäkään lempinimiä, ne ovat vain Tomo ja Kaede. En koskaan ikävöi niitä ollessani niistä erossa, ja toisinaan koirat ovat hyvinkin toissijainen asia tärkeysjärjestyksessäni.

Mutta kaikesta huolimatta koirat ovat minulle aivan uskomattoman tärkeitä ja rakkaita, enkä vaihtaisi pois yhtäkään hetkeä koirien kanssa. En edes niitä kertoja, kun kuuraan ripulipaskaista mattoa tultuani kotiin rättiväsyneenä, enkä sitä, kun löydän silmälasini silppuna lattialta, enkä sitäkään, kun olen saanut hävetä silmät päästäni koirien käytöksen vuoksi kyläpaikassa... Enkä sitäkään, kun vieraiden lähdettyä olen saanut miettiä, katsoa peiliin, ja kysyä itseltäni, miksi koirani käyttäytyi niin kuin se käyttäytyi.

Koirat ovat jo elämäntapa. En varmaan enää osaisi olla kotona ilman niitä. Viime kesänä vietin yhden yön kotonani ilman koiria, ja olin aamulla aivan hukassa, kun ei tarvinnutkaan ruokkia koiria tai pissattaa niitä. Se oli kerta kaikkiaan hämmentävä kokemus, eikä suinkaan vapauttava. Reissussa osaan kyllä olla ilman koiriani varsin hyvin, mutta silloin tilanne on muutenkin aivan eri kuin kotona. Hiukan avautumista ja pohdintaa helmikuisen yön kunniaksi. Kiitos ja anteeksi.

Aseet kylmyyttä vastaan

Nyt sitä pakkasta sitten on. Tosin kaikesta valituksesta ja haloosta päätellen voisi luulla, että pakkasta on vähintään niin paljon, että helvettikin kohta jäätyy. Itse en omista lämpömittaria, mutta Ilmatieteenlaitos kertoo, että esim. tänään päivällä pakkaslukemat olivat -15°C kieppeillä, tällä hetkellä pakkasta on jo -20°C. Mutta ei tämä nyt vielä paha ole, ulkona tarkenee ilman toppahousuja, vain yksillä villasukilla, ja autokin käynnistyy vielä aivan ongelmitta.

Viime talvena Kaede oli pentu, ja sehän paleli silloin todella helposti. Nyt se on kuitenkin kasvattanut itselleen tiheän karvan, ja Kaede saa ylleen Pompan perusmallin, kun pakkanen laskee alle -15°C. Sitä ennen Kaede ei juurikaan osoita palelevansa, vaan pomppii onnellisena eteenpäin. Tomolla on vähemmän karvaa, joten se saa ylleen takin jo, kun mittari menee muutaman asteen pakkasen puolelle. Tänä talvena virittelin Tomolle vanhasta säärystimestä myös pipon, jotteivät sen korvat jäätyisi. On koirilla "oikeat" pipot myös, mutta ne eivät tahdo pysyä päässä, joten tuo vanha säärystin on siinä mielessä parempi, vaikkei se olekaan yhtä tyylikäs...

Ja minä sitten? Pukeudun yltä päältä villaan, eikä takuulla palele, kun muistaa pysyä myös liikkeessä. Jos paikalleen jää seisoskelemaan pidemmäksi aikaa, niin totta kai silloin jäätyy... Omistan minä toki myös toppavaatteita, mutta jotenkin minusta on miellyttävämpää pukeutua luonnonkuituihin. Toisaalta, käsitettä "liian kylmä" ei ole minulle olemassa, ja jotenkin sitä unohtaa, että jotkut ihmiset palelevat kaikista vaatekerroksista huolimatta, kun itselle sellainen on vierasta. Minä kärsin sitten kesällä kuumuudesta.

Toki myös ruokintaan tulee muutoksia, kun on kylmempää. Rasvaa on lisätty ruokintaan ihan reippaasti, joka aterialla menee iso loraus öljyjä, ja nyt ostin pakkaseen nauhdan ihraakin. Omaa ihoa saa rasvata reippaasti, jottei se pakkasen vaikutuksesta kuivu, koirat saavat rasvansa sisäisesti, niilläkin on iho nyt vähän hilseillyt, mutta toivottavasti ei kauaa.

Lopuksi vielä pipomuotia (tekijä yksityinen), ja Tomon (toinen) talvitakki. Sininen takki on Janutexin käsialaa, ja meille tullut käytettynä, käytännössä kuitenkin uudenveroisena. Toinen Tomon talvitakki on Hurtta, enempää lämpötakkeja sillä ei sitten olekaan.

Viimeinen agility

Tänään oli sitten agikurssin vika kerta. Oli tosi kivaa taas, käytiin läpi viimeiset esteet, eli pöytä, okseri ja muuri. Ei mitään ongelmia niiden suhteen, paikallaolo vaatisi hiukan treenausta tosin vielä, Kaede ei meinannut jaksaa istua pöydällä paikallaan. No onneksi se ei ole pitkä aika, mikä siinä tarvii pysyä, ja kerran vaan hyppäsi luvatta alas. Okserin ja muurin suhteen ei ollut mitään kummallista, sujuivat tosi hyvin.

Lopuksi saatiin kokeilla pientä rataa, joka oli mahdollisimman helppo, eli ympyrän muotoon tehty. Kaede meni kivasti, kuunteli ja malttoi, ja A-esteelle pysähtyi alastulolle, tosin olin melkein heti siinä palkkaamassakin. Olisi hirmu kiva jatkaakin harrastuksen parissa, mutta saas nähdä. Yksityisillä koirakouluilla treenaaminen on kallista. Seuroihin voisi pyrkiä, mutta ei tee oikein mieli edes yrittää, kun nettisivuilla lähes poikkeuksetta sanotaan jotain sen suuntaista kuten "kaikki ryhmät ovat täynnä ja jonot pitkiä". Ja monet haluaa, että on kisatavoitteita, mitä meillä ei siis ole, vaan ihan omaksi iloksi haluttaisi harrastaa...

Yksi vaihtoehto olisi varata omatoimivuoro jostain hallilta, jos saisi kasaan jonkun kivan porukan. Nyt, kun esteiden oikea suoritustapa on tiedossa, niin voisi turvallisin mielin harrastella omaksi iloksi itsenäisesti, ja silloin voisi treenata Tomonkin kanssa. Mutta katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan.

Sunnuntain agility

Eilen en ehtinyt blogia päivittämään, mutta kirjoitanpa nyt lyhyesti eilisen agilitystä. Koska työt, tulimme taas vähän myöhässä, mutta pääsimme ihan hyvin mukaan silti. Ensin harjoiteltiin keppejä, joissa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä. Kivasti namin perässä vietiin koiraa, Kaede malttoi hienosti keskittyä tähän.

Muita esteitä olivat pussi ja puomi. Ajattelin, että Kaede varmaan pelkää pussia, mutta vielä mitä. Kun Kaede oli ensimmäisen kerran tullut pussista, niin sen jälkeen ilmassa ei ollut mitään epäröintiä, vaan se tuli reippaasti pussin läpi, vaikken sieltä toisesta päästä nostanut kangasta ihan niin ylöskään. Tosi hyvin meni tämä, olen ihan yllättynyt, kuinka äkkiä Kaede tajusi jutun juonen.

Viimeisenä tehtiin puomia. Kaede meni ekalla kerralla reippaasti namin perässä, ja sen jälkeen jo lähti ihan itsenäisesti tekemään puomia, niin, että sain melkein hyssytellä, että ei noin vauhdikkaasti. Kontaktit ovat vähän hakusessa, Kaede kyllä pysähtyy kontaktille, mutta mielellään pudottaisi takajalat jo esteeltä pois siinä vaiheessa. Jos enemmän lähdettäisi agilityä harrastamaan, luulen, että juoksukontaktit voisivat olla enemmän meidän juttu, vaikka kouluttaja niistä varoittelikin.

Rauhallista yhteiskävelyä

Kävimme taas vinttikoiraporukalla yhteislenkillä, tällä kertaa sää oli varsin mukava, vaikka lunta olikin reippaanlaisesti, ja kuljettavana lähinnä kapeat polut. Pitkä letka koiria omistajineen herätti varmasti huomiota, ja useampi ohikulkijakin kysyi, että onko tämä joku kisa/näyttely/tapahtuma. Kaikki kuitenkin positiivista! Yhteensä lenkkeilimme parisen tuntia, ja kyllä nyt illalla tietää kävelleensä. Parin tunnin lumessa tarpomisen jälkeen nimittäin kävelin vielä yhteensä noin tunnin verran lisää, Kontulaan arkkutalkoisiin ja takaisin, mutta se on aivan toinen tarina se. Mutta jalat ovat hiukan väsyneet joo.

Otin molemmat koirat mukaani, ja yllätyksekseni ne käyttäytyivät ihmeen hyvin. Erityisesti Tomosta olen kovin ylpeä, kun se käyttäytyi niin hienosti. Aluksi se oli vähän levoton, mutta koko lenkin aikana se ei rähissyt kenellekään, vaan kulki enimmäkseen löysällä remmillä takanani (jos kulkuväylä on kapea, Tomo kulkee mielummin takanani) eikä välittänyt muista. Muutamia koiria se haistelikin varsin rauhanomaisesti. Eikä kertaakaan tullut sellainen olo, että kohta se räjähtää, vaan kierrokset pysyivät maltillisina kaiken aikaa, vaikka tosiaan välillä oltiin hyvinkin lähellä muita koiria. Tällaista täytyy ehdottomasti harrastaa Tomon kanssa enemmänkin, tekee sille todella hyvää vain hengata muiden kanssa!

Kaede taas... sehän on sosiaalisuuden multihuipentuma kaikin puolin, ja sille saikin huomautella pitkin lenkkiä, että tänne ei tultu leikkimään, eikä koko ajan tarvi haistella toisten takamuksia. Olisi pitänyt laittaa Kaedelle valjaat, koska se myös näköjään yhteislenkeillä on ottanut tavakseen vetää kuin pieni hinaaja... Tai sitten hankin Kaedellekin kuonopannan... Mutta tuota vetämistä lukuunottamatta Kaedekin käyttäytyi ihan hyvin. Jotenkin en vaan Kaeden riekkumiseen osaa suhtautua sillä tavalla paheksuen, koska se lähinnä rakastaa koko maailmaa niin paljon, ettei aina vaan pysty. Ja minusta on aivan valtavan ihanaa, että koirassa on niin paljon hyväntuulisuutta ja iloa.

Kiitokset kaikille lenkkiseurasta, ja kiitos kuvista Tytille!

P.S. Olen entistä vakuuttuneempi, että silkkivinttikoirat ovat aivan ihastuttavia olentoja.

Nej se det snöar!

Nej se det snöar, nej se det snöar,
som vi har önskat, hurra!
Nu blir det vinter, nu blir det vinter,
som vi har väntat, hurra!
Då tar vi kälkarna fram, och vantarna på,
och sen vi åker i backen och hej vad det går!

kuvien © Matti Sulanto

Tämänpäiväiset agiliitelyt

Tänään oli agilitykurssin toinen kerta. Harjoittelimme rengasta, A-estettä, keinua ja pituusestettä. Tulimme Kaeden kanssa paikalle vähän myöhässä, koska työt, mutta ehdimme vielä ihan hyvin mukaan ja pääsimme heti tekemään. Ensimmäinen este oli rengas. Tutuksi tulleeseen tapaansa Kaede yritti ensin kiertää, mutta kun se ei onnistunut, se hyppäsi nätisti läpi, ja tajusi jutun juonen heti. Seuraavilla kerroilla se hyppäsikin suoraan läpi. Ei ollut kummoinen juttu se. Paikallaolokin sujui sen hetken, kun jätin Kaeden istumaan esteen eteen, ja menin itse toiselle puolelle.

Seuraavana pääsimme harjoittelemaan ihan oikeaa, isoa A-estettä. Monia koiria ilmeisesti jännitti, mutta Kaedea ei epäilyttänyt, vaan se kiipesi reippaasti yli heti ensimmäisellä kerralla, kun ohjasin sitä kädellä. Ja seuraavat kerrat sujuivat yhtä mallikkaasti. Vähän tuntuu siltä, että Kaede on hiukan pihalla, ja kokee parhaaksi vain tehdä just niin kuin sanotaan, mutta parempi näin. :D

Sitten päästiin kokeilemaan keinua. Meitä ohjeistettiin syöttämään koiralle jatkuvalla syötöllä nameja samalla, kun se eteni keinua pitkin. Sitten ohjaaja laski varovasti keinun alas, ja edelleen syötettiin nameja. Kaede oli tosi reipas, se ei varmaan huomannutkaan alustan liikkuvan, kun söi vain nameja... Ja yhtään sitä ei myöskään epäilyttänyt astua keinulle. Ensimmäisellä kerralla oli havaittavissa lievää outojen alustojen (kuten A-este) kummeksuntaa, mutta nyt siitä ei ollut enää jälkeäkään.

Viimeisenä esteenä oli pituuseste, jossa ei taaskaan ollut mitään kummallista. Kaede hyppäsi yli kuin vanha tekijä. Ja tunnin treenien jälkeen Kaede alkoi vasta näyttää siltä, että nythän tässä päästiin alkuun.. :D

Loppuun vielä listaan käskyt, jotka olen ottanut käyttöön esteillä, sillä huomasin jo tänään treeneissä, että meinaan unohtaa, että mitkäs ne olikaan...

hyppyeste - hopp
A-este - kiipee
rengas - läpi
putki - putki
pituuseste - pituus
keinu - keinu
kepit - pujottele
pussi - sukella
puomi - puomi
okseri - hopp
muuri - yli
pöytä - pöydälle

Ei meitä yksi aita pidättele

Kävin tänään koirien kanssa iltalenkillä, katsastin paikallisen pulkkamäen (liukas on), ja ajattelin poiketa koirapuistoon kotimatkalla, kun koirat olivat vähän hepuleissa ja vaikuttivat kovin energisiltä. Vaan puiston portilla meitä odotti epämiellyttävä yllätys, nimittäin portti oli jäätynyt kiinni. Todella jäätynyt, se ei hievahtanutkaan vaikka yritin väkivalloin sitä pakottaa liikkumaan. Hetken aikaa mietin mitä tehdä, joku mies koiransa kanssa olisi halunnut puistoon myös, mutta jatkoivat sitten matkaa, kun kerroin, että portti on jäätynyt kiinni...

Miehen ja koiransa mentyä ohi, päätin, että eihän meitä yksi vaivainen jäätynyt portti pidättele. Nostin Kaeden aidan yli, ja pienellä avustuksella Tomokin pääsi toiselle puolelle. Varmaan se pystyisi hyppäämäänkin tuollaisen reilun metrin korkuisen aidan yli, mutta se on vähän arkajalka isojen esteiden suhteen, eikä mielellään hyppää. Joten sitä piti vähän työntää... Puistossa nuo vähän juoksivat, mutta alusta olikin yllättävän liukas, joten kovin kauaa en kestänyt katsoa noiden juoksua, vaan lähdimme pahimpien höyryjen purkauduttua pois. Sieltä mistä aita on matalin tietysti...!

Pienten puolella oli samaan aikaan ilmeisesti joku enkkubullikokoontuminen, mahtoi heillä olla ihmeteltävää, kun toiset kiipeävät aitojen yli... :D Ihan hauskaahan se oli. Joo, Tomon antura on parantunut, ja sillä on nyt vähän energiaa varastossa. Melkein joka lenkin jälkeen on tullut hepuli... Mutta eiköhän se tästä taas.

Agilityä

Ilmoittauduin Kaeden kanssa agilityn alkeiskurssille, ja tänään oli ensimmäinen kerta. Kurssilla harjoiteltiin hyppyä, putkea ja A-estettä näin alkuun, yhteensä koiria on kurssilla kuusi, mikä on ihan sopiva määrä, ehdittiin kivasti tekemään eikä ollut pelkkää odottelua.

Hyppyesteen Kaede yritti ensin kiertää. Kouluttajan mielestä Kaedea epäilytti este, minusta se näytti vain siltä, että Kaede ei olisi viitsinyt hypätä, ja yritti, josko makupalan saisi helpommin vain kiertämällä esteen ympäri. :D Kuitenkin ihan parin toiston jälkeen hyppy alkoi sujua jo arkielämästä tutulla "hopp"-käskyllä, tosin paras palkka vaikutti olevan esteen toisella puolella oleva cavalier, eikä suinkaan minulla olevat namit...

Putkeenkaan Kaede ei ensin olisi halunnut mennä, mutta nopeasti sekin muuttui kivaksi, ja Kaede juoksi reippaasti putken läpi. Sekä putkella että hyppyesteellä käytettiin myös namialustaa, ja yllättäen Kaede tajusi namialustan kerrasta, ja kun namialusta oli odottamassa esteen toisella puolella, Kaede meni suoraan sinne. En olisi uskonut.

Lopuksi harjoiteltin A-estettä, sellaisella matalalla versiolla. Ensin sitäkin piti yrittää kiertää, mutta saatiin ihan onnistuneita suorituksia tästäkin, Kaede eteni rauhallisesti esteen yli, eikä kiirehtinyt. Alastulossa jäin hetkeksi syöttämään nameja Kaedelle, ennen kuin vapautin sen ja matka jatkui.

Kaede oli tosi reipas ja yhteistyönhaluinen. Se malttoi odottaa enimmäkseen hiljaa, ja kun se oma vuoro sitten tuli, niin keskittyminen oli tosi hienoa. Ensi kerralla täytyy muistaa ottaa lelu mukaan, niin voi palkata lelullakin. Ainoa mikä itseä vaan kovasti häiritsee, on hihna, ja toivonkin, että olisi mahdollista treenata ilman hihnaa, koska en tosiaan tiedä mihin sen laittaisin, kun vauhtia tulee yhtään enempi, ja se remmi sotkeutuu koiran jalkoihin ja ties mitä. No onneksi jo nyt ekalla kerralla sai jättää remmin pois välillä. Tuskin maltan odottaa seuraavaa kertaa!

Tavoitteet vuodelle 2012

Tarkastellaanpa ensin vuoden 2011 tavoitteita. Ne näyttivät tältä:

1) Saada ohitukset sujumaan vielä paremmin.
- Viime vuoden lopussa ohitusongelmia ei vielä ollut, ne alkoivat tammikuussa. Pian niiden kanssa on siis painittu vuosi. Tavoitteena olisi saada molemmat koirat ohittamaan muut löysällä remmillä hiljaa ilman mitään namihoukutteluja.
Ok melkein. Hiljaa ovat useimmiten, toisinaan tarvitaan namihoukutteluja, hihna ei ole aina löysällä... Edistystä on tapahtunut paljon, ja yksinään nuo ohittavatkin ihan kivasti.

2) Kaeden kanssa pentukurssille ja viehetreeneihin.
Viehetreeneissä käytiin muutama kerta, pentukurssilla muistaakseni ei.

3) Tomolle viralliset lonkka- ja kyynärkuvat, mahdollisesti myös muita terveystutkimuksia.
Ei.

4) Tomolta ihmisiä vasten hyppiminen pois. En vielä luovuta.
No hyppiminen on vähentynyt, mutta valtaisa innostus ei. Kyllä se vielä hyppiikin joskus.

5) Tomo BH-valmiiksi.
- Hurja tavoite, olisi hienoa saavuttaa se, mutta asetan sen vähän tyylillä "katsotaan jospa niin kävisi". En ota stressiä. 8)
Ei. Muistin tavoitteen jossain vaiheessa vuotta, ja päätin antaa sille piut paut.

Huonolta näyttää. :D Kuitenkin asetan vuodelle 2012 seuraavat tavoitteet.

1) Tammikuussa rokotuksille (lähinnä muistutus itselleni). Tämä tavoite tuskin jää toteutumatta.

2) Tomolle viralliset lonkka- ja kyynärkuvat. Kaede silmätarkastukseen. Haluaisin myös tutkituttaa Tomon selän ja sydämen, jos vain suinkin on rahaa.

3) Ei blogin päivityskatkoa marraskuussa! Vuosina 2010 ja 2011 blogi on ollut todella kuollut marraskuussa, tänä vuonna toivottavasti niin ei käy, vaan blogin päivitykset pysyisivät aktiivisina koko vuoden.

4) Yritetään käydä joka päivä remmilenkki niin, että se olisi kivaa. Tämä on ehkä vaikein tavoite. Minä en pidä remmilenkkeilystä, ja usein vienkin koirat vain lähikoirapuistoon juoksemaan, koska remmilenkkeily ei huvita. Mutta tänä vuonna yritän parantaa tapani, ja viedä koirat joka päivä edes lyhyelle remmilenkille.

5) Käydään Hyvinkään koirauimalassa molempien kanssa.

Loppiaisen yhteislenkki

Tänään kävimme vinttikoiramaisella yhteislenkillä Tuulenkoirien porukan kanssa. Mukana oli minun ja Kaeden lisäksi kolme salukia, yksi afgaani, borzoi ja silkkivinttikoira. Tehtiin mukava vajaa kolmen tunnin lenkki, poikettiin koirapuistossakin matkalla. Kaede sai uusia ihailijoita, erityisesti afgaani Eros ja borzoi Aleksi olivat kovin innoissan tytöstä. Toivottavasti Kaede ei nyt kuitenkaan ole mitään juoksuja taas kehittelemässä, ei siitä ole kuin muutama kuukausi kun edelliset loppuivat!

Koirapuistossa "nuoriso" juoksi, Kaede etunenässä. Oli hauska huomata, että se pärjää juoksuleikeissä ihan oikeillekin vinttikoirille, eikä ainakaan jäänyt jälkeen. Lenkin jälkeen Kaede käpertyi kerälle jo autossa, ja kotona suunnisti suoraan sängylle, eikä ole sieltä juuri liikahtanut ennen kuin nyt illemmalla.

Tomohan satutti anturansa uudenvuodenpäivänä, joten se on potenut nyt tassuaan tämän viikon. Haava on jo lähtenyt oikein hyvin parantumaan, mutta pitkät lenkit saavat odottaa, kunnes antura on täysin parantunut. Nyt on sen verran ikäviä alustoja, kun on hiekkaa/suolaa/jäätä, että annetaan anturan toipua rauhassa.

Yritin ottaa kuviakin tuolta yhteislenkiltä, mutta valoa oli aikaisesta iltapäiväajankohdasta huolimatta niin vähän, että eivät ne kuvat oikein onnistuneet. :( Oli kuitenkin oikein mukava lenkki, ja kaikki seitsemän koiraa lenkkeilivät sulassa sovussa keskenään. Tätä lisää!

Katsaus vuoteen 2011

Happy new year
Happy new year
May we all have a vision now and then
Of a world where every neighbour is a friend
Happy new year
Happy new year
May we all have our hopes, our will to try
If we don't we might as well lay down and die

- Abba / Happy New Year

Hyvää uutta vuotta 2012 kaikille blogin lukijoille! Toivottavasti uusi vuosi on edellistä parempi, vaikka paljon hyvää mahtui menneeseenkin vuoteen, toivokaamme, että edessä päin olisi vielä enemmän onnea ja iloa! Sitten katsaus siihen menneeseen vuoteen.

Tammi- ja helmikuussa iso osa ajasta kului Kaeden sosiaalistamiseen ja kouluttamiseen. Kaede oli hyvin yhteistyöhaluinen pentu, ja siitä kasvoi aivan yhtä yhteistyöhaluinen aikuinen! Lenkkeilimme myös ahkerasti pakkasta uhmaten!


Maaliskuussa Tomo kastroitiin eturauhasvaivojen vuoksi, ja samalla se rauhoittui jonkun verran. Sen jälkeen ei ole Tomon kanssa tarvinnut käydä eläinlääkärillä ollenkaan, ja vatsan toimintakin on tasoittunut hyväksi pallienpoiston jälkeen. Maaliskuussa oli kevään alkamisesta huolimatta edelleen paljon lunta maassa, ja metsässä oli yhä selkeitä polkuja ja Kaede sai juosta vapaana lenkeillä.




Huhtikuussa alkoi olla jo kevät, loppukuusta suurin osa lumesta oli sulanut, ja tunnelma oli enenevässä määrin keväinen. Näihin aikoihin Kaede alkoi olla riittävän nopea juoksemaan Tomoa karkuun, ja lumien sulettua aloimmekin käydä koirapuistossa jonkun verran. Luntahan oli niin paljon, että koirapuiston aidat olivat aika naurettavat talvella.




Toukokuussa ilmassa oli jo kesän tuntua: Tomo heitti talviturkkinsa pois käymällä uimassa (Kaede ei uinut koko kesänä) ja luonto alkoi olla ihanan vehreä. Aloin jännittää, koska Kaedelle tulee ekat juoksut, mutta niitä saikin vielä odottaa koko kesän yli...




Kesäkuussa oli mm. Rikalanmäen muinaismarkkinat, missä Kaede käyttäytyi erinomaisesti. Tomo täytti 2 vuotta ja jatkoi aikuistumistaan, emäntä täytti 20 v, eikä siitä sen enempää. Juhannuskin oli, juhlistin sitä ilman omia koiriani jossain aivan muualla kuin kotona. Kesäkuussa oli myös Tomon MH-luonnekuvaus, joka ei sinänsä valaissut kauheasti, mutta oli ihan jännittävä kokemus.



Heinäkuussa huomasin odottavani syksyä, niin hullua kuin se onkin. Kesä oli kuumimmillaan, mutta kyllä, tuuli tuoksui jo hiukan syksyltä heinäkuussa! Heinäkuussa kävimme kukonlaulun aikaan lenkillä Uutelassa, ja teimme kotimaan reissun mummoni luokse Kälviälle.



Jos heinäkuu oli pitkä, niin elokuu hurahti ohi sitäkin nopeammin. Aloitin elokuun ottamalla loman koiristani ja lähtemällä Puolaan viikinkimarkkinoille. Reissussa ollessani en koskaan ikävöi koiriani, kai kun niissä on normaalisti niin kiinni, niin lomalla olen sitten vain lomalla, ja ajattelen kaikkea muuta. Sitten aloin vuokrata Nappia (jo heinäkuussa) ja elokuussa otin taas koiriakin mukaan tallille, voi että Tomo nautti siitä!

© Maria von Hertzen

Syyskuussa kesä loppui virallisesti Pukkisaaren muinaismarkkinoihin, ja syksy alkoi muutenkin tehdä tuloaan, siis se ihana syksy, jota niin kovin rakastan. Jatkoin tallilla käymistä ja otin Tomon välillä mukaan maastoretkille, se jos mikä oli aivan mahtavaa! Syyskuussa Kaede myös aloitti ensimmäiset juoksunsa melkein päivälleen 11kk ikäisenä. Juoksut menivät ohi kivuttomasti eivätkä ne juurikaan vaikuttaneet neidin käytökseen.





Lokakuussa tapahtui jotain historiallista, nimittäin Timi ja Kaede leikkivät vetoleikkiä keskenään hetken aikaa! Lokakuussa fiilistelin edelleen syksyä, vaikka paras aika syksystä alkoikin olla jo takanapäin. Kaede täytti vuoden, ja voin tyytyväisenä todeta, että siitä on tullut juuri niin ihana kuin toivoinkin!





Marraskuu? Marraskuussa en päivittänyt blogia kertaakaan, kuvia otin hyvin vähän. Sateinen ja ikävä marraskuu, josta ei juurikaan ole muistikuvia. Eikä kuvia. Joulukuussakaan ei lunta juuri satanut. Itsenäisyyspäivänä oli lunta, ja ikuistin sen kameralle. Lenkit ovat tässä masentavassa pimeydessä olleet hävettävän lyhyitä, satunnaisina aurinkoisina päivinä ollaan kyllä ulkoiltu pidempään. Joulu tuli ja meni, ja sittenhän joulukuu olikin jo pian ohi.

© Matti Sulanto

Tomo toivottaa vauhdikasta vuotta 2012! (emäntä ja Kaedekin toivottavat)